HUOM! Lekiläisiltä ei osallistumismaksuja omaan kisaamme. Ilmoittautumisohjeet löydät täältä Kilpailutoiminta/Ohjeet
Alla otteita SMH:n kilpailusäännöistä!
Kilpailijan ikäon se vuosimäärä, jonka hän täyttää kuluvan
kilpailuvuoden aikana. Kuitenkin 1.11.–31.12. välisenä aikana pidettävissä
kilpailuissa määräävänä on se ikä, jonka kilpailija saavuttaa tulevan
kilpailuvuoden aikana. - eli jo marraskuun kilpailuissa sarja määräytyy vuonna 2012 täytettävän iän mukaisesti
12-vuotiailla
ja nuoremmilla on oltava Skipassi osallistuttaessa piirikunnalliseen tai sitä
ylemmän tason kilpailuun. Sitä vanhemmilla riittää Skipassi osallistuttaessa
Hopeasompa-loppukilpailuun, piirikunnalliseen kilpailuun, piirin
mestaruuskilpailuun, veteraanien Suomen mestaruuskilpailuun taikka oman seuran
järjestämään ylemmän tason kilpailuun, ei kuitenkaan mihinkään yli
16-vuotiaiden nuorten tai yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailuun. Kaikissa
muissa tapauksissa on kilpailuun osallistuvalla urheilijalla oltava lisenssi.- 12v ja alle siis riittää kaikissa kisoissa Skipassi.
- Yli 12 v (täytät vuoden 2012 aikana 13 tai enemmän) ja aiot kauden aikana kilpailla myös muissa kansallisissa kilpailuissa niin tarvitset lisenssin. Oman seuran kansalliseen kisaan riittää Skipassi.
|