Tulossa


Yhteistyössä


 

 
 




  
 
 


 

ONNITTELUT ja KIITOKSET LeKin koko hiihtoväelle sekä LeKi-hiihdon tukijoille kuluneesta hiihtokaudesta, jonka kruunasi seuramme nouseminen Hiihtoliiton seuraluokittelussa valioluokkaan. LeKi-peukut tanakasti pystyyn, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
 
terv. Esa
*****
LeKi-Hiihto nousi Suomen hiihtoliiton seuraluokittelussa nyt valioluokkaan

LeKi –hiihdon nousujohteisuus nähtiin jo talvella, mutta kauden seuratilasto yllätti hiihtoväen itsensäkin: hyppäys Suomessa sijalle 19 ja valioluokkaan, johon lasketaan kuuluvan 20 parasta. Vuosi sitten sijoitus oli 64, ja paras tätä ennen oli 52.
Seuratilaston pisteistä puolet tulee nuorisotoiminnasta, neljännes harrastehiihdosta, neljännes huippuhiihdosta. Pisteisiin huomioidaan esimerkiksi kilpailujen ja muiden tapahtumien järjestäminen, eri ikäisten hiihtokoulut, ohjaajien ja valmentajien määrä, osallistumiset ja menestymiset eri ikäisten SM-kilpailuissa.
Yli 400 seuran tilastokärki oli toistamiseen Ounasvaaran Hiihtoseura keräten noin 700 pistettä. Joskus ykkösenäkin ollut Valkeakosken Haka oli nyt 5., Hämeenlinnan Hiihtoseura 10. ja LeKi hämäläisseuroista 3. Vuosi sitten LeKi kokosi 180 pistettä, nyt 357.
*****
Kausi päätettiin makeasti


Hiihtokauden 2011-12 päätös Ehtookodon juhlasalissa oli monipuolinen annos sekä hiihtäjille että tukijoille: Esa  Virtasen tuhti katsaus LeKi -hiihtoon ja hiihdon tuleviin näkymiin, puheenvuoroja eri suunnista, musiikkia, näyttely kauden toiminnasta ja saavutuksista, viljalti palkintoja –ja tietysti suolaista ja makeaa.
Kiitos Raita Rämän kisalaiseen hiihtojuhlaan päästiin tulemaan flyygelin soidessa. Väliajalla Raidan ja flyygelin taakse kokoontuivat laulavat hiihtojunnut – oli leppoisaa ja fiilis korkealla.
Esalla ei ollut (21.4.) käytössään Hämeen tai Maastohiihto ry:n kausitilastoja, mutta varma tieto tyytyväisellä puheenjohtajalla oli:
  • Takana on LeKin hiihdolle paras kausi kautta aikain ja sijoitus valtakunnallisessa seuraluokittelussa nousee. Hämeen viesti oli iso menestys monella tapaa: tuli hopeaa, oli kolme joukkuetta tulessa, ja perinteikäs tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Lempäälässä. Kovia saavutuksia olivat myös naisten SM-viestin nelossija ja miesten 15. Olimme ison Veteraaniurheiluliiton SM-hiihdoissa paras pisteseura, hiihtokoulussa hyöri ennätyksellisesti 70 junnua ja kilpailumenestystäkin tuli.

-”Puolikansallisten” tykkilumihiihtojen, Veteraaniurheiluliiton mestaruushiihtojen ja Hämeen viestin järjestelyistä saimme paljon kiitosta. Jotkut jo ehdottivat Hämeen viestin järjestämistä ensi talvenakin Hakkarissa.

Viestihiihdot mittaavat seuran tasoa ja toimintaa. Niinpä Esa muisti nostaa esiin junnuviestitkin: Aamulehden nuorisoviestissä 5. ja kakkosjoukkuekin hyvässä vauhdissa, piirin viesteissä kolme mitalijoukkuetta, mittavissa HS-viesteissä sekä tytöt että pojat 20:n parhaan joukossa.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Päivi Söderström sanoi panneensa merkille LeKin hyvän hiihtomenestyksen ja näkyvyyden. Hän sanoi nuorena hiihtäneensä paljon ja taas välivuosien jälkeen palanneensa lajin pariin kuntoilumielessä. Oli pahoillaan, kun kunnan päätös lumitykin käytöstä viipyi, ja lumeen tekoon riittävät pakkaset ehtivät loppua. Lempäälän ja koko eteläisen Suomen erikoisuutta, marraskuista tykkilumilatua ei ensi syksynä totutunlaisena saada.
  • Toivottavasti tämä jää vain välivuodeksi.  Lupaan  mahdollisuuksien mukaan edistää Lempäälän hiihto-olojen kehittämistä.
  • Söderströmille ja useimmille muillekin oli uutinen, että konevoimin talkoillen Hakkariin kasattiin huhtikuussa pienen tykkilumikasan jatkeeksi jäähallin hilettä ja luistinkentän aurauslunta purun alle sen verran, että sillä tehdään marraskuussa 800 metrin latukieppi. Se edellyttää maan jäätymistä.
”Aikku” sanoi huomanneensa, että LeKin hiihdossa on tekemisen meininki ja oli tyytyväinen ensimmäiseen kauteensa seurassa. Yleisöä kiinnosti kuulla, miten huippuhiihtäjä harjoittelee. Kuultiin, että juoksu on hänelle tärkeää ja sopivaa.  Junnut kyselivät suksen voitelijasta, ravinnosta, mieliharjoituksesta ja monesta muusta asiasta.
- Mieliharjoitukseni ovat intervallivedot, siis lujavauhtisia pätkiä ja välit riittävästi palautellen. Satunnaisesti voitelen itse harjoitussukseni, muutoin muut.
Kuluttavan kisakauden jälkeen ”Aikku” palauttelee nyt eri tavoin kuin ennen. Osallistuu esimerkiksi liiton leireille vasta syksyllä. Vapun paikkeilla on eksoottisesti oma leiri Islannissa, kilpailukin. Seuraavaksi hän menee kilpasiskojen kutsumana Kanadaan vaeltelemaan, sieltä palattua ahertamista oman talon rakentamisen loppusuoralla, kesähäät…
Päättäjäisissä jaettiin melko paljon mitaleita ja palkintoja: seuran mestaruushiihdoista, kaikille Hämeen viestiin joukkueissa hiihtäneille ja Aamulehden nuorisoviestin hiihtäjille. Lauri Tahvanaisen veteraanipytyt menivät Mika Tahvanaiselle ja Markus Mutikaiselle. Kaksikko hiihti eniten pisteitä seuralle Veteraaniurheiluliiton SM-kilpailuissa.
Kaikki seitsemän SM-viestijoukkueissa hiihtänyttä palkittiin koko talvenkin suoritusten perusteella arvokkain tavarapalkinnoin. Viesteissä hiihtäneet olivat samalla seuran parhaat aikuishiihtäjät.
Viiden sekunnin päähän mitalista hiihtäneen joukkueen  Mervi Pesu sekä Aino-Kaisa ja Maija Saarinen löysivät Esan kantamista pusseista kaunista ja hyödyllistä. Mervi esimerkiksi sai Utsjoella asuvan, entisen Kisan junnuhiihtäjän Juha Reinolan tekemän hienon veitsi-haarukka setin.
Seuran parhaina hiihtäjinä palkittiin taulutelevisioin ”Aikku” ja Iiro Niskanen – molemmat kuulemma olivat juuri sen tarpeessa. Aikku oli 8. maailmancupissa ja otti kaksi SM-mitalia. Iiro hiihti loistavasti sekä SM-viestin että Hämeen viestin ankkuriosuudet. Sponsori Esko Vesasto ei itse päässyt ojentamaan  televisioita eikä muiden kärkihiihtäjien kodinlaitteita. Arvokkaita tuotepalkintoja oli saatu myös Kiillolta ja Lempäälän hammaslääkäriasemalta.
Seuran puheenjohtaja Vesa Peltonen kertoi LeKin kokonaisuudessaan purjehtivan myötäisessä, ja siinä hiihto vauhdittaa hyvin. Hyvän työn tehneen toiminnanjohtajan Jouko Mattilankaan siirtyminen kesän alussa uusiin tehtäviin ei purtta keikauta, mutta toimiston tehtävät järjestetään ja  punnitaan uudella tavalla seuran toimintaa kehittävästi.    

-Antero

*****
Imatran SM-hiihdot kruunasi LeKi- kauden


Esa kukitti neljänneksi loistaneen hiihtotrion Maijan, Mervin ja Aikun.  Kuusi parasta sai palkinnon, mutta stadionilla kukkia vain kolme parasta. ”Isompien kukkien arvoista, mutta tähän hätään löytyi vain pieniä”, tuumi Esa.


LeKi kirjasi ennätyshyvän menestyksen Imatran SM- hiihdoissa 23.-25.3. Yhtään mitalia ei tullut, mutta muutoin saavutukset olivat sitä luokkaa, että todennäköisesti kaikki hiihtoa tuntevatkaan eivät moista osanneet odottaa.
Mittavin osuus menestyksestä oli Aino-Kaisa Saarisella: sprintissä 7.,  30 kilometrillä 4., 3X5 km viestin ankkurina 4. Paremmatkin sijoitukset olivat hilkulla. Sprintin välierässä Aikku kompuroi kahdesti jääden B-finaaliin, jonka sitten voitti suvereenisti. Hiihdon jälkeen paikalla ollut LeKi-lähetystö ja Aikku pohdiskelivat pilke silmäkulmassa, että toisinaan hiihtäjäkin kompuroi. ”Mutta huomenna en kompuroi”” tuumi Aikku.Se huominen oli lauantain viestipäivä. Kisakuulutus kertoi useaan otteeseen Lempäälän Kisan mitalimahkuista kehoittaen yleisöä seuraamaan mahdollista yllätystä.

LeKi uutena joukkueena joutui starttaamaan takaa, mutta jotenkin vain Maija Saarinen luikahti alle sadan metrin suoran aikana hyviin asemiin ennen stadionpenkan haaranousua. Puolen kilometrin hiihdon jälkeen Maija oli jo viidentenä pitäen sen sijan vaihtoon asti – hyvä loppusijoitus oli pohjustettu. Aloitusosuus oli pertsaa. Vapaalla jatkava Mervi Pesu sanoi jälkeenpäin joskus hiihtäneensä paremminkin, mutta piti kuitenkin pintansa tullen vaihtoon kymmenentenä. Aikulta sujui  vapaa vaihteeksi hyvin hiihtäen ankkureista toiseksi nopeimmin. Pronssimitali jäi vajaan viiden sekunnin päähän. Mitalisija läheni koko ajan, mutta matka loppui hivenen kesken.

Miesten 4X10 kilometrillä kaksi ensimmäistä osuutta mentiin perinteisellä Jyri Korhosen ja Lasse Lemmetin voimin, sitten vapaalla Samuli Kivistö ja Iiro Niskanen. Joukkue oli sama kuin edellistalvena joskin Jyri ja Lasse vaihtoivat hiihtojärjestystä. Tavoite oli edellistalvien sijoituksien mukaan noin 20. Toisin kävi, paremmin meni. Merkittävänä osasyyllisenä tapahtuneeseen oli Lasse, joka lykki osuutensa yhdeksänneksi nopeimman ajan. Iiro pisti vielä paremmaksi: kuudes. 

LeKi oli maalissa 16.,mutta Kuusamon virhehiihdon takia tuloslistalla lopuksi 15. Kaksi sijaa oli viiden sekunnin päässä eikä kolmaskaan kaukana. Iiro itse kommentoi todellisuutta: ”Lisämatka ei olisi auttanut sijoitusta parantamaan, koska sairastelu on lovennut kuntoa. Normaalikuntoisena olisin ainakin kaksi napannut. Lähtökohtaan nähden kulki yllättävän hyvin.”


Samuli tyylitteli kolmososuuden
varmaan tapaansa






Iiro säntäsi kyyryssä ankkuriosuudelle  parantaen sijoitusta kolmella pykälällä







Sunnuntaina naisten 30 km ja miesten 50 km hiihdettiin perinteisellä. Jyri Korhonen sinni kuninkuusmatkan sijalle 100. Taakse jäi keskeyttäneet mukaan lukien 35 kilpailijaa.
Viimeinen vitonen oli Aikun tämän kauden kilpahiihdoissa liikaa. Hän nimittäin taisteli voitosta vielä 25 kilometrin kohdalla, mutta sitten suksi alkoi painaa. 4. sija on hieno SM-hiihdoissa, mutta ei tietenkään Aikkua tyydyttänyt. Palkintopallin vieressä seisoi kuitenkin hymyilevä kisalainen.

Takanaan 29850 hiihtometriä Aikku tiesi ainakin kirkkaimman mitalin menneen, mutta vauhtia silti riitti maaliin asti.

Maija oli 16. – aika hyvä sijoitus harrastelijaksi itseään kutsuvalta…

Imatran SM- viesteissä LeKi oli Hakan jälkeen toiseksi paras Hämeen hiihtopiirissä. Yksityismatkatkin huomioiden Hakan lisäksi Hämeenlinnan Hiihtoseura oli LeKi:ä parempi.  Toteutui uskonvahvistus LeKi:n junioripuolelta: ”Meitä ei voita juuri kukaan”. Annetaan siis mahdollisuus vastustajille ja arvostetaan, mutta ollaan kovia …
  • Antero

*****

Tampere

Lempäälän sää



Tiedotteet

  • Veteraanihiihdon tiedote rullaharjoittelusta Rullasuksihiihto, sauvarullaluistelu ja rullaluisteluharjoitukset lauantaisin klo 10.00  Saarenmaantien kevytliikenneväylällä. T:re- Kangasalan raja. Sadevaraus.Tied. 040 7762283.Terv. Lauri.
    Lähettänyt 16.5.2012 8.05 LeKi - Hiihto
  • Tule mukaan Kunniakierrokselle! Juokset tai kävelet tunnin, joku maksaa puolestasi nuorisourheilun kassaan, saat itse tuhdin liikunta-annoksen – siitä on kyse tiistaina 22. toukokuuta järjestettävästä valtakunnallisesta Kunniakierroksessa, jonka Lempäälässä järjestää LeKi. Kunniakierros ei ole ...
    Lähettänyt 9.5.2012 6.52 LeKi - Hiihto
  • KESÄN HARJOITTELUSTA Petri ja Jarkko moro!   Kuinka moni kilpailuun painottuneista hiihtojunnuista osallistuisi kesäreeneihin jos niitä aletaan järjestää. Me kaavailimme jos n.8 osallistujaa löytyy niin alamme suunnitella asiaa. Ilmottakaa Jarkolle huhtikuun loppuun ...
    Lähettänyt 17.4.2012 10.17 jarkko mettalo
  • Hiihtokausi pulkkaan Ehtookodossa 21.4. klo 14 Hiihtokauden 2011-2012 päättäjäiset järjestetään Ehtookodossa la 21.4.klo 14. Hiihtäjien ja läheisten lisäksi tervetuloa kaikki talkoolaiset ja kisojen toimihenkilöt! Tapahtumia kuvin ja sanoin, kakkua, suolaista ja palanpainiketta.Palkitaan ...
    Lähettänyt 13.4.2012 12.09 Antero Korhonen
  • SUKSET KESÄSÄILÖÖN Jarkko moro!Vaikka hiihtokelejä viälä onkin niin alkaa olla aika miettiä suksien kesäsäilytystä. Sukset kannattaa putsata kauttaaltaan voiteenpoistoaineella, myös sivut ja päälipuoli. Aineen haihduttua sulatetaan pehmeää parafiinia luistopinnoille (ei tarvi ...
    Lähettänyt 10.4.2012 11.47 jarkko mettalo
  • HIIHTOKOULU PÄÄTTYI MAKEASTI JA SATEISESTI Hiihtokoulun päätöskerta oli siis to 29.3. Sille tiimalle osunut paha räntä- ja vesisade vähän himmensi juhlamieltä ja ohjelmaa. Kahvittelun, mehuttelun ja pukkareissa lämmittelyn jälkeen päästiin jakamaan hiihtotaitojen karttumisesta todistavat ...
    Lähettänyt 31.3.2012 4.29 Antero Korhonen
  • HIIHTOKOULUN PÄÄTÖS 29.3. Sataa tai paistaa, hiihtokoulumme päättää kauden iloisesti torstaina 29.3. Kaikki hiihtotyylit ovat sallittuja, jopa tarpeellisia... Aikuistenkin sopii ottaa sukset mukaan, ties vaikka pääsevät junnujoukkojen täydennyksiksi. Viime kerralla jaetut palautepaperit ...
    Lähettänyt 29.3.2012 0.38 Antero Korhonen
  • Samuli Kivistölle Pirkan Hiihdoista puolipirkan voitto- Leki onnittelee Samulia Su 4.3.2012 käydyissä Pirkanhiihdossa vapaan tyylin puolipirkan (45km) voitto tuli Lempäälään Leki:n Samuli Kivistölle.Tulokset puolipirkka (V)Muut Pirkan Hiihdon tulokset
    Lähettänyt 5.3.2012 7.55 LeKi - Hiihto
  • Veteraaneille kilpastartti to 8.3 klo 18. Veteraanien Laurin hiihdot (v) Sääksjärven pururadalla to 8.3 klo 18.00.Matkat/Sarjat: 9 KM/ 30, 40, 50, 60, 70 v.                      4.5 KM/ 75 v. ja kuntosarja.Sarjojen ...
    Lähettänyt 24.2.2012 4.35 LeKi - Hiihto
  • Piirinmestaruusviesti Tampereella 19.2, kultaa, hopeaa ja pronssia...lisäksi viikonlopun kuvasatoa Piirinmestaruusviesteistä Tampereelta pronssia (M8 Roni Rämä, Leo Suominen, Rooope Niskanen),  hopeaa (N14 Laura Lehtikuusi, Iida Niskanen, Henna Mettalo)  kultaa (M16 Lauri Koskensalo, Valtteri Niskanen, Arttu Mettalo). Kuvasatoa PM-viikonlopusta Tulokset ...
    Lähettänyt 19.2.2012 20.33 LeKi - Hiihto
  • PM-hiihdoista LeKi:lle kaksi kaksoisvoittoa, sarjoissa N13 ja M15... Naiset 13-sarjan voiton nappasi Laura Lehtikuusi 7 s Iida Niskasta nopeampana. Miehet 15 sarjassa Valtteri Niskanen nappasi voiton Arttu Mettalon ollessa toinen.Vuoden alaikäinen Leevi Lampén hiihti M10 sarjassa ...
    Lähettänyt 18.2.2012 7.59 LeKi - Hiihto
  • Hämeenviestiin LeKi:ltä 3 joukkuetta... Ks. linkistä joukkueiden suunnitellut kokoonpanot. Lisäksi on sovittu useita varahiihtäjiä.
    Lähettänyt 8.2.2012 11.21 LeKi - Hiihto
  • Aikulle kaksi SM-hopeaa Keuruulta 27.-28.1  Aikku suksi ensin perjantain prologin 3.3 km pertsalla rivakasti, mutta hävisi kultamitalin Krista Lähteenmäelle vaivaisella 0,4 sekunnilla ehkäpä pelkästään ylämäen pienen kompuroinnin johdosta. Maija hiihti myös loistavasti ja ...
    Lähettänyt 1.3.2012 22.09 LeKi - Hiihto
  • Kuvagalleria lisätty sivuille... Navigointipalkissa linkki kuvagalleriaan, jossa hiihtokuvia viime vuosilta!
    Lähettänyt 24.1.2012 8.48 LeKi - Hiihto
  • TASAPAINO LAUTOJA Jarkko moro!Tasapaino välineitä edelleen Jarkolla lainattavaksi asti, kysy niin tuon (0400-701576).JM
    Lähettänyt 22.1.2012 6.24 jarkko mettalo
Näytetään ilmoitukset 1 - 15/32. Näytä lisää »