Lavantautiset on lääketieteellinen opiskelijatanssikerho, jonka toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille.

Humppaa ja huumoria jo vuodesta 1997!



Lavantaudista‎ > ‎

Oireet


HUMPPANOOSI
Oireet ja ICD-10 –tautiluokitus


Etenkin lääketieteellisestä tiedekunnasta on lähtenyt lähes epidemian lailla leviämään uusi, vakava (kansan)tauti humppanoosi, joka on aiheuttanut kummastusta, huolestuneisuutta ja kyselyjä maallikkojen piirissä. Käytännön lääkärin työtä ja diagnosointia helpottamaan olemmekin tähän koonneet pähkinänkuoreen humppanoosipotilaan yleisimpiä oireita sekä mahdollisia nykyisen tautiluokituksen mukaisia diagnooseja. Humppanoosi sekä samaan tautiryhmään kuuluva lavantauti ovat todennäköisesti jo pitkään kuuleneet nimenomaan suomalaiseen tautiperimään, mutta vasta viimeaikoina ongelma on tiedostettu lääketieteenkin saralla ja asiaa on alettu laajalti tutkimaan. Ikävä kyllä ’käypä hoito’ –ohjeistoa ei ole vielä laadittu ja käytännön lääkäri joutuukin hoitoratkaisujen edessä usein vaikeiden valintojen äärelle.

Primaarioireet:

  • Levottomat jalat
  • Suunnaton agorafilia
  • Jive-potkujen harjoittelu aina vertikaalisessa asennossa
  • Unissaan humppaus/ unettomuus humpatessaan ajatuksissaan
  • Herää ’Andrén’ tms. soidessa päässä
  • Tanssikuvioiden sormiharjoittelu kokousien/luennon/ryhmiksen aikana
  • Kalevan tms. paikallislehden lukemisen aloittaminen ’tanssipaikkoja ja –ravintoloita’ –palstalta.
  • Kovettuneet jalkapohjat ja mustuneet varpaankynnet sekä mahdolliset jalkapöydän erityyppiset murtumat. 

Sekundäärioireet:

  • Graavi dehydraatio!
  • Kommunikointi hyvien tanssibiisien sanoilla
  • Ekonominen labiilius
  • Positiivinen vaikutus energiatasoon ja koordinaatiokykyyn
  • Hauskat humppaystävät
  • Karaoke (+ karaoketanssit…)
  • Tanssiasustuksen suunnittelu & hankinta. Muiden tanssiasustusten tarkkailu sillä silmällä (sic. Kellohame!!!)
  • Epänormaalin laaja Suomi-iskelmätuntemus
  • Myös muissa pilleissä/diskossa jiven/buggin tms. paritanssin  harjoitus.
  • Trokanterbursiitti

Humppanoosi on lähinnä psyykkinen sairaus, johon liittyy vaihtelevasti erilaisia tuki- ja liikuntaelinoireita.

Humppanoosi voidaan luokitella kolmeen riippuvuusasteeseen taudin oireiden ilmentyvyystiheyden sekä graaviuden perusteella:

  1. Humpaatikko
  2. Humppanisti
  3. Humppamaanikko
Tauti aiheuttaa usein edetessään vakavan riippuvuussuhteen ja hoitavan lääkärin tuleekin harkita onko adekvaatti hoito potilaalle sitten totaalinen vieroitus tanssista vai riittääkö oireenmukainen täsmähoito. Ratkaisu on harkittava erikseen jokaisen potilaan kohdalla riippuen siitä, tunteeko potilas oireiston aiheuttavan suurta haittaa normaalille elämälle. Hoitoratkaisua tehdessä apuna voi käyttää esim. vastajulkaistua testiä ’haluatko lopettaa tanssimisen’. Potilas vastaa testin kysymyksiin, jonka jälkeen voidaan arvioida, kuinka vakavina ja elämänlaatua vähentävinä (?) potilas oireensa kokee.

Diagnoosiluettelo ja ICD-10 –luokitus:

Akuutin tai kroonisen humppanoosin uhriksi joutuneen potilaan diagnoosivaihtoehtoja :

A01.0 Lavantauti (kesälavantauti erikseen –luokitus A01.7???)

F30 Mania, maaninen episodi (episodus maniacus)

F51.8 Unissaan tanssiminen

F63 Käytös- ja hillitsemishäiriöt Perturbationes habituum et impulsuum

F90 Hyperkineettiset häiriöt

F90.1 Käytöshäiriöön liittyvä hyperkineettinen häiriö

F91.2 Ryhmätyyppinen käytöshäiriö

I02 Tanssitauti

R06.4 Hyperventilatio

R25 Tahdosta riippumattomat poikkeavat liikkeet

R25.9 Muut määritety poikkeavat liikkeet Motus abnormes involuntarii

R26 Kävelyn ja liikkumisen häiriöt

R29.4 Naksuva lonkka Coxa concrepans

R45.1 Levottomuus ja agitaatio

R61 Runsas hikoilu

R61.9 Ylenmääräinen hikoilu

R63.1 Ylenmääräinen jano Sitis nimia

Z55-Z65 Sosioekonomisiin ja psykososiaalisiin olosuhteisiin liittyvät terveysvaarat

Z54.8 Muun hoidon jälkeinen toipumisaika

Z58.6 Juomaveden riittämättömyys

Z75.2 Asianmukaiseen hoitopaikkaan pääsyä odottava henkilö

W51 Jalankulkijoiden yhteentörmäys, joka johtaa kaatumiseen tai putoamiseen

W52 Joutumista puristuksiin tai tönityksi tungoksessa tai ihmismassan ryntäillessä

W52.88 Joutuminen ihmismassan puristamaksi, työntämäksi tai polkemaksi; muu määritetty paikka, muu määritetty toiminta

W64.88 Altistuminen muille määritetyille elävien olentojen aiheuttamille mekaanisille voimille

W92 Altistuminen ihmisen aikaansaamalle voimakkaalle kuumuudelle

W92.88 Altistuminen ihmisen aikaansaamalle voimakkaalle kuumuudelle; Muu määrätty paikka, muu määrätty toiminta

X11.88 Altistuminen kuumalle/haalealle/ylihinnoitetulle vesijohtovedelle; Muu määritetty paikka, muu määritetty toiminto (sic. Alapertti)

Lavantautiset ja humppanoosipotilaat ovat järjestäytyneet potilasyhdistykseksi, joka toimii tällä hetkellä nimellä ’Lääketieteellinen Tanssiseura Lavantautiset’ Oulun lääketieteellisen killan alaisuudessa. Toimintaan kuuluu akuutin humppanoosin lievitystä useita kertoja viikossa erinäisissä tanssipaikoissa, hyvässä (kaltaisessaan) seurassa.


- Kiukkis 1999

Lähde: Lavantautisten arkisto