Lavantautiset on lääketieteellinen opiskelijatanssikerho, jonka toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille.

Humppaa ja huumoria jo vuodesta 1997!



Harjoitukset

Lavantautisilla on harjoitukset tiistaisin klo 19-21 lääketieteen tiedekunnan vanhan puolen aulassa 7A, Aapistie 7. 

Lavantautisten harjoitukset ovat kaikille avoimet - lääketieteen opiskelu ei ole vaatimuksena. Aikaisempi kokemus esimerkiksi kävelemisestä auttaa alkuun. Lääkiksen killan ulkopuolisilta peritään 2 € maksu per harjoituskerta, killan jäseniltä 1€.

Harjoituksiin voi tulla vaikka joka viikko tai silloin kun itselle parhaiten sopii. Uudet tulokkaat ovat aina tervetulleita! Tunneilla tulee myös uusia haasteita, lajeja sekä kertausta perusteet jo osaaville.

Tulossa  on muutama erillinen alkeisjatkotunti, jotka on merkitty erikseen. Alkeisjatkotunneille oletetaan, että lajin perusteet ovat jo tutut. 

Harkkoihin voi tulla oman parin kanssa tai ilman, tunneilla on rivakka parinvaihto. Treenejä vetävät kokeneet seuratanssiharrastajat. Tahaton tilannekomiikka taataan.


Kevään 2012 treenit on nyt treenattu, syksyllä jatketaan. Muista tulla mukaan!

Esimerkkinä Lavisten toiminnasta, tässäpä lista keväällä treenatuista lajeista:
17.1. Hidas Valssi - Pekka
24.1. Lindy Hop - PäiviP
31.1. Fusku - PäiviK
7.2. Polkka - Marja 
14.2. Jive - PäiviP
21.2. Samba - Heidi
28.2. Nurkkatanssit
6.3. Talvilomatauko
13.3. Charleston - Timo
20.3. Kuubalainen chacha - Kimmo
27.3. Foxtrot ("kilpafoksi") - Marianne
3.4. Foksi - Pekka
10.4. Nurkkatanssit
17.4. Lindy Hop - Peter ja Noora
24.4. Rumba - Heidi


pe 20.4. HUMPPIKSET!

(oikeus muutoksiin pidätetään ;-) )

Lajitoiveita ja palautetta voi - ja on toivottavaa - laittaa lavantautisten sähköpostiin:
lavantautiset (ät) gmail.com.


Varusteista

Tanssia voi kovin monenlaisissa jalkineissa (tai vaikka sukkasillaan). Hyvät kengät on semmoiset, joissa on mukava liikkua ja jotka pysyy jalassa - vaikka sisäpelikengät, tennarit, kävelykengät, tanssikengät tai tossut. Ei korkokenkäpakkoa! Tanssi on hikistä puuhaa, jossa ollaan toista lähellä, joten suositellaan puhdasta paitaa! Oma juomapullo on myös hyvä olla mukana.


Lisää treeniä?


Lavantautisilta saa lainaan Modernit  seuratanssit - DVD-levyjä, joilla opetetaan kaikki suosituimmat lavatanssit. Fusku, Jive, Bugg, Foksi, Suomalainen Tango, Valssi, Cha cha,
Rumba, Samba, Salsa, Merenque, Bachata, Boogie Woogie ja Lindy Hop. DVD-levyt ja lainauslista on mukana treeneissä. 
Levyn lainaaja maksaa 10 € panttimaksun, jonka saa takaisin levyn palauttaessaan. Edelleenlainaaminen on kiellettyä!

Yliopistoliikunnan, tanssikoulujen ja -seurojen harjoituksista saa tietoa "vaihtoehtohoidot"-sivun linkkilistan kautta.





WebRep
Overall rating