Läyliäisten kylä


Läyliäisten kylän elämää ja tapahtumia bitteinä


 

Läyliäisten kylä ja sen Kyläyhdistys 

Läyliäisten kylä sijaitsee eteläisen Hämeen eteläisimmässä kolkassa, Lopen kunnan eteläisimpänä kylänä. Omana saarekkeenaan Hyvinkään, Vihtijärven ja Karkkilan kainalossa. 

Vaikka Läyliäinen on etymologiansa mukaan kaukana kaikesta (kantasana=läyli, joka tarkoittaa vaikeasti tavoitettavaa, hankalan matkan päässä olevaa) on täältä kuitenkin verraten lyhyt matka lähes mihin tahansa. Jos iskemme vaikkapa Läyliäisten edesmenneen aseman kohdalle kepin maahan ja piirrämme virtuaaliviivalla 100 kilometrin ympyrän, sen sisäpuolelle mahtuvat eteläisen Suomen  suurimmat kaupungit, työpaikat ja kauppakeskukset.

Lähietäisyys on täällä kuitenkin vähän mutkikkaampi juttu. Julkisen liikenteen palvelut vievät matkalaisen helposti omalta pysäkiltä vaikka Helsinkiin tai Huittisiin yhdellä linja-autolla ilman hankalia vaihtoja. Jos työssä käyvä kansalainen on ymmärtänyt hankkia leipäpuunsa vaikkapa tältä väliltä ei työmatka julkisessa bussissa aiheuta minkäänlaisia ongelmia. Monen muun paikan tavoittaminen onkin sitten vähän työläämpää.

Lopen kunnan palvelut sijaitsevat ketterästi ihan tuossa 13 kilometrin päässä kirkonkylällä. Omalla kylällä on tietenkin alakoulu, jota laajennettiin 90-luvun puolivälissä, uutukainen päiväkoti Pellava ja Saunatien filiaali (sivupäiväkoti). Neuvolan ja terveydenhoitajan palvelut ovat silloin tällöin saatavilla niinikään Saunatien palvelukeskuksessa, jonka pohjoispäädyssä toimii myös Lopen seurakunnan Keidas, jossa tarjolla on paikallista toimintaa vauvasta vaariin. Nuorisosta (13 - 18 v.) pidetään parhaamme mukaan huolta kunnan nuorisotilassa Läykän Nuopparilla, jonka valvonnasta kyläyhdistys on huolehtinut vuodesta 2003. 

On myös kauppa- oikeammin kaksikin, samoin baari, josta janoinen saa keskioluensa sekä huoltoasema, lounasravintola ja kirpputori-posti sekä käsityökauppa. Kukkakauppa ja kaksi puutarhaa tyydyttävät viherkasvien kaipuun niin kotona kuin puutarhassakin. Ja iso rautakauppa, joka palvelee niin maanviljelystä kuin rakentajiakin, kodinsisustajista puhumattakaan. Ei pidä unohtaa torstaina 6.3. aloittavaa VP-Vahinkopalvelua, joka jatkaa vanhan Vahinkopalvelun tiloissa Karkkilantiellä. Tervetuloa vaan kylään.  Pankkia meillä ei enää ole ja keväämmällä kirjastopalvelut siirtyvät pyörien päälle.

 Asukkaita meillä täällä kylässä on liki 1300 ja lukumäärä kasvaa tasaisesti. Rakennustoiminta on varsin vilkasta, uuden Karpalistoksi nimetyn asuinalueen kunnallistekniset työt alkavat ihan näillä hetkillä.

Yhdistystoiminta on vilkasta.  

Laulussa sanotaan: "kylällähän toimii kaksikin seuraa/joukkoa pomomiesten mahtavien.." (Nimismiehen Murheet, Mikko Perkoila joskus 1980-luvun alkupuolella).

 Meillä täällä Läyliäisissä toimii lukuisia seuroja, joukkoja ihmisten ihanien. Kylän ja kyläläisten hyvinvoinnin ja virkistyksen tueksi on tarjolla urheiluseura, tanssikoulu, Lopen Opiston palvelut, Maa- ja kotitalousseura, käsityön ystäville on oma yhdistyksensä Puoti Poikettava -käsityökauppoineen. Hevosharrastus on suosittua ja talleja ja sellaisia palveluja on viljalti. Aktiivinen perhe löytää varmaankin vapaa-ajan tekemistä, kun vähän tutkii paikallislehteä ja ilmoitustauluja.

Tervetuloa kyläämme!

Sign in  |  Recent Site Activity  |  Terms  |  Report Abuse  |  Print page  |  Powered by Google Sites