Opetushallitus myöntää rahoitusta oppimisympäristöjen kehittämishankkeisiin
Oppimisympäristöajattelun tavoitteena on monipuolistaa opetusta ja kehittää opetukseen
ja oppimiseen liittyvää menettelyjen, toimintamallien ja työtapojen kokonaisuutta, joka
tukee entistä paremmin sekä kouluissa ja oppilaitoksissa että niiden ulkopuolella tapahtuvaa
oppimista. Oppimisympäristöajattelu nähdään keskeisenä välineenä toteuttaa kasvulle
ja oppimiselle opetussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita.
Oppimisympäristö -käsitteellä tarkoitetaan erilaisia paikkoja, tiloja, yhteisöjä, teknisiä ratkaisuja,
välineitä tai toimintatapoja, jotka tukevat oppimista. Oleellista on, että oppimisympäristö
tukee sosiaalisen yhteisön muodostumista ja että sen hyödyntäminen opetuksessa
on didaktisesti ja pedagogisesti huolella suunniteltu. Suotuisat fyysiset, tekniset,
paikalliset ja sosiaaliset olosuhteet tukevat luovien ja innovatiivisten opetus- ja opiskelukäytäntöjen
kehittymistä.
Vuonna 2007 myönnettyihin ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöhankkeisiin voi tutustua hankkeiden yhteisessä työskentely-ympäristössä
http://oppimisymparistowiki.wikispaces.com
Koulutustapahtumista samoin kuin muusta asiaan liittyvästä kerrotaan myös kuvin- KATSO!
|
Opetusalan koulutuskeskus kutsuu hankkeiden toimijat Oppimisympäristöjen kehittäminen - asiantuntijakoulutuksen 1. jaksolle 29.2.2008 Vantaalle.< xml="true" ns="urn:schemas-microsoft-com:office:office" prefix="o" namespace=""> Koulutuspaikka on Heureka - suomalainen tiedekeskus, Tiedepuisto 1, Tikkurila, Vantaa. Asiakaspysäköintialueen osoite on Kuninkaalantie 7, Tikkurila, Vantaa.
----------------- Oppimisympäristöjen kehittäminen – asiantuntijakoulutus 8 op, 2. lähijakso Aika: 3.-4.4.2008Paikka: MJK-instituutti, Iso Roobertinkatu 20-22 AVastuuhenkilö: Koulutussuunnittelija Marko LahtinenKouluttaja: Erityistutkija Pasi SilanderTorstai 3.4.2008 klo 10.00- 16.3010.00 Aloitus ja kuulumiset 10.15 Oppimisympäristöjen suunnittelumenetelmät Instructional design viitekehikkonaTarvittavat taustateoriat ja tutkimus kehittämisen lähtökohtina 11.00 Skenaariopohjainen suunnittelu Käyttäjäskenaariot suunnittelun pohjana Käyttäjäskenaarioiden analysointi ja niistä oppimisympäristön "derivoiminen"(Huom. Etätehtävänä oli tehdä käyttäjäskenaarioita, ota ne mukaasi paperilla!) 12.00- 13.00 LOUNASTAUKO13.00 Työelämä ja oppimisympäristöt ( Antti Kauppi, Helsingin yliopisto, Koulutus ja kehittämiskeskus Palmenia)14.30- 14.45 KAHVITAUKO14.45 Formaalit suunnittelumenetelmät apuna Miten formaaleja suunnittelumenetelmiä voi hyödyntää skenaariopohjaisen suunnittelun apuna?15.30 Kontekstuaalinen oppimisympäristön suunnittelu 16.30 Lähipäivän lopetus Perjantai 4.4.2008 klo 9.00 ]16.009.00 Aloitus 9.00 Oppimisympäristön resurssi ] ja agenttipohjainen suunnittelu(resurssi ei ole raha eikä agentti ole vakooja ; ]))] Eri tekijöiden (agenttien) identifiointi oppimisympäristössä] Eri toimijat ja roolit oppimisympäristössä10.30 ]10.45 KAHVITAUKO10.45 Oppimisympäristön suunnitelmien työstö tiimeissä, aamun aihe jatkuu 12.00- 13.00 LOUNASTAUKO13.00 Oppimisympäristön mallintaminen Oppimisympäristön aktiviteettien mallintaminen Oppimisympäristön resurssien ja työkalujen mallintaminen Oppimisympäristön tilan mallintaminen Interaktion mallintaminen Oppimisprosessin mallintaminen14.00- 14.15 KAHVITAUKO14.15 Edellinen aihe jatkuu 15.30 Etätehtävän ja sen tavoitteiden muodostaminen hankekohtaisesti 16.00 Lähijakson päätös -------------------------- KAIKKIEN OPPIMISYMPÄRISTÖHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ 28.4.2008
Opetushallitus kutsuu valtionavustusta saaneiden oppimisympäristöhankkeiden hallinnosta ja kehittämistyöstä vastaavat henkilöt oppimisympäristöhankkeiden kehittämispäivään 28.4.2008 klo 9-16. Tilaisuus järjestetään Opetushallituksen auditoriossa, Kumpulantie 3, 00530 Helsinki. Kehittämispäivään voi osallistua myös etänä internetin välityksellä. Kehittämispäivän tavoitteena on käsitellä oppimisympäristöhankkeiden toteutuksen kannalta keskeisiä asioita: tavoitteiden täsmennys, hankeohjaus, raportointi, talousseuranta sekä tulosten vakiinnuttaminen ja levittäminen.
OHJELMA Avaus opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta ylitarkastaja Kimmo Koskinen & erityisasiantuntija Juho Helminen Oppimisympäristöhankkeiden raportointi erityisasiantuntija Tina Heino INFO oppilaitosten kansainvälistämisen valtionavustuksista opetusneuvos Paula Mattila Oppimisympäristöhankkeiden talousseuranta kamreeri Ritva Lindell Onnistuneen hankkeen ainekset Senior Manager Mikko Wennberg, PwC Onnistuneen hankkeen ainekset Hankkeen tulosten vakiinnuttaminen ja levittäminen erityisasiantuntija Heli Jauhola Päätös opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä
|
