5. turnaus pelattiin Maskussa Hemmingin koululla. Joukkueen vahvuuteen ryömivät mukaan tällä kertaa myös viime turnauksesta poissa olleet hitaat, mutta kädettömät vakiopuolustajat. Ensimmäisessä pelissä vastaan astui Turun Weikot. Tekemisen meininki alkoi heti ensimmäisen pelin ensimmäisessä erässä, erätauolle kun lähdettiin 0-0 tilanteesta. Toinen erä olikin sitten jo aivan eri tarina. Joukkueen kapteeni Mika Päärni halusi ilmeisesti valaa uskoa omiinsa ja iski hattutempulla KoKan 3-0 johtoon. Vastustaja alkoi menettää uskoa itseensä ja kolmanteen erään lähdettäessä taululla oli jo 4-0 tilanne. Kolmannessa erässä itseluottamus kasvoi myös joukkueen omalla Väinö Gretzkyllä ja tiukkojen kärkikikkojen jälkeen vastustaja sai pilattua Juha Meriholvin nollapelin. Pelissä oli hyvä liike ja kokonaisuudessaan Kaiku esitti kauden parasta peliään. Junnuosastolta löytyi taisteluhenkeä ja nopeutta, joka pakotti vastustajan rikkomaan ja jäähyilemään. Pelien välissä suurin osa vanhasta kaartista lähti taktiikkapalaveriin paikalliselle Shellille, koska oli kuultu huhua muuan menestyneneen Turkulaisen kiekkoilijan veljen olevan siellä. Kyseinen henkilö tulikin samaan pöytään Kaiun edustusjoukkeen kanssa jakamaan oppejaan. 20 vuotta TuTossa oli opettanut vaikka ja kuinka paljon. Tarinaa olisi ollut kerrottavaksi enemmänkin, mutta harmillisesti KoKan piti päästä jatkamaan pelejään. Toiseen peliin Kalannin Pallo -65:sta vastaan Kaiku saikin uutta puhtia ja aloitti pelin vahvasti. Aleksi Hurme aloitti maali-iloittelun Jesse Kaipaisen syötöstä. Jesse K. oli muutenkin vahvalla pelipäällä syöttäen kahteen peliin kolme maalia. Kalanti tuli vielä kovemmin päälle kuin TuWe, mutta Kaikulaisten jäiset kädet ja luotto maalivahtiin palkittiin. Kauden selkeästi parhaalla pelillä esiintynyt Kaiku ei jättänyt lopulta Kalantilaisille mitään mahdollisuuksia, vaan rynnisti voittoon selkein luvuin 1-6. Puolustuspäässä Raitasten parivaljakko huilasi lähes koko pelin Oskari Tannisen ja Kari Rouvalin uurastaessa pitkiä vaihtoja. Seuraavaan turnaukseen Kaiku valmistautuu viettämällä joulua ja harjoittelemalla kerrankin yhdessä. Tulokset ovat luultavasti nähtävissä heti kauden kevätpuoliskon ensimmäisessä turnauksessa. Turnaus onkin Kaiun vastuuvuoro, joten oletettavissa on Kaiun pelaajien joukkokato. Kosken Kaiun edustujoukkue toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2012! Näemmä jälleen ensi vuoden puolella. Toivottavasti yhtä positiivisissa merkeissä kuin nytkin. |