Mejä - Metsästyskoirien jäljestämiskoe

Kokeen tarkoituksena on selvittää koiran kykyä seurata haavoitetun riistaeläimen jälkiä. Jälkikoiria tarvitaan esim. hirvikolareissa loukkaantuneen eläimen jäljittämiseen. Koemuotona se on hauska ja energiaa vievä harrastus, josta nauttii niin koira kuin omistajakin.
Harjoitusjäljen tekeminen
Jäljestämisen harjoittelun voi aloittaa jo aivan pennun kanssa. Kun hajut, äänet ja muut ärsykkeet ovat jo siinä määrin tuttuja, etteivät ne pelästytä ja hämmennä koiraa voidaan jälkiharjoituksetkin aloittaa.
Harjoitteluun tarvitaan vähän verta, veretyssienen (esim. pesusienen pala), narua, merkkaukseen tarvittavia krepinpätkiä, jotka voivat olla myös muovipussin- tai wc-paperin suikaleita ja jäljen loppuun koiralle mieluisan palkinnon, eli kaadon. Kaato voi olla hirvensorkka, makupala tai jokin muu esine, josta koira pitää.Kokeessa kaatona käytetään kuivattua, tuoretta tai tuoreena pakastettua ja koepäiväksi sulatettua hirvieläimensorkkaa. Koiralle tarvitset jälkivaljaat ja jälkinarun, kokeissa sen on oltava 6m pitkä, eikä siinä saa olla käsilenkkiä, solmua, tms.

Kun teet ensimmäistä jälkeä, tee siitä lyhyt ( 30-50m ), jotta koiralle selviää jäljestämisen idea eikä jäljestysinto laannu. Etsi jäljelle sopiva lähtöpaikka jostain rauhallisesta ympäristöstä. Aloita jäljen tekeminen potkimalla maata pieni alue, johon tiputat pari tippaa verta ja kaada verta myös sienelle. Lähde kulkemaan eteenpäin koko ajan merkaten missä jälki kulkee (sitomalla merkkejä puihin, pensaisiin tms.). Jos olet tekemässä jälkeä yksin, on helpointa sitoa verisienen naru vyötärön ympärille ja kummallakin kädellä merkata jälkeä. Muista kuitenkin, että sieni kulkee aina viimeisenä.

Ensimmäinen jälki voi olla suora tai siihen voidaan tehdä kulma ( 90º ). Kun alat miettimään kulmalle sopivaa paikkaa, niin tee se aukealle tai helposti havaittavalle paikalle, mistä se on helppo koiran löytää. Jos koira ei löydä kulmaa niin ainakin itse silloin tiedät missä se on ja voit auttaa koiraa löytämään sen. Potki kulmalla maata saman verran kuin lähdössä ja muista merkitä kulma hyvin. Lisää kulmalla verta sieneen sekä maahan.

Jatka jäljen tekemistä kunnes mielestäsi jälki on sopivan mittainen. Jäljen lopussa potkitaan taas maata ja tiputetaan pari tippaa maahan verta. Nosta sieni muovipussiin, ettei siitä lennä veripisaroita ympäri metsää (se sekoittaa koiran jäljestämisen).

Ensimmäistä kertaa jäljestettäessä voit lähteä ajamaan jälkeä koiran kanssa miltei heti. Mieti koiralle käskysana, jotta se oppii tietämään, mistä hommassa on kyse. Käskysana voi olla esim. Etsi, Jälki, tms. kunhan se on aina sama.

Harjoittelemisen edetessä ja koiran taitojen karttuessa pidennetään jäljen matkaa, tehdään kulmia ja annetaan jäljen vanhentua kauemmin. Koiralle ei saa tehdä jälkiä liian usein, ettei motivaatio jäljestystä kohtaan lopu. Jos näyttää siltä että koiraa ei jäljestäminen kiinnosta pidä tauko. Narttua ei myöskään kannata harjoittaa jäljelle juoksuaikana.

Koira jäljellä


Aluksi näytä koiralle lähtö. Anna koiran haistella lähtöä ihan rauhassa ja anna käskysana. Jos koirasi lähtee etenemään itsenäisesti jälkeä pitkin, kehu sitä. Jos taas koirasi alkaa heti alussa hössöttämään ja touhottamaan; laita se istumaan, silittele, rauhoittele, kerro homman nimi ja kokeile sen jälkeen uudestaan. Koiran haisteltua lähtöä näytä sille missä jälki kulkee ja kehota koiraa. Kun huomaat koiran tajunneen idean voit pikkuhiljaa löysätä hihnaa ja antaa koiran mennä reilusti edellä.

Koirat ovat luonteeltaan erilaisia ja sen huomaa tässäkin lajissa. Jotkut koirista menee kuin maantiekiitäjät kun taas toiset nauttivat täysin kuonoin jäljestämisestä ja haluavat tarkistaa jokaisen pienimmänkin oksan, johon sieni on osunut. Jokaisella on oma tyylinsä, mutta keskeisenä sääntönä voit pitää, että nopean koiran perässä ei saa juosta vaan jarrutat koiraa. Epävarmaa koiraa täytyy kehua ja kehottaa erityisen paljon jäljellä, jotta itsetunto kasvaisi.

Koska olet merkannut jälkesi niin hyvin, että tiedät missä se kulkee ei tule ongelmaa pysytellä koiran kanssa jäljellä. Pidä koira koko ajan jäljellä äläkä anna sen lähteä seikkailemaan muualle. Jos näin tapahtuu, palauta koira jäljelle. Jäljen loppuun tultaessa anna koiran nuuskia palkintoa ihan rauhassa ja sen jälkeen kehu sitä aivan valtavasti, olettehan tulleet jäljen loppuun oli sitten jäljellä mennyt miten tahansa. Harjoiteltaessa virheet karsiutuvat kyllä pois.
Lopuksi sinun täytyy purkaa vielä jälki, eli kerätä kaikki merkit pois maastosta. Muistathan, että koira on mukana jäljellä vain kerran.

Minäkö koirani kanssa kokeisiin?
Kokeissa jäljet ovat melkein kilometrin mittaisia ja kulmikkaita, joten harjoittelemista riittää. Mejä- säännöt löytyvät Kennelliiton sivuilta, niihin kannattaa perehtyä hyvin.
Mejä-kokeet ovat aikaa vieviä kokeita. Ensin suunnistetaan, sitten veretetään jäljet, jotka ovat huomattavasti pidempiä kuin harjoitusjäljet. Mejä- kokeissa vallitsee hyvä ilmapiiri ja kokeiden kohokohtana on tulosten julkistaminen.
Ennen kokeeseen menoa kannattaa koiran kanssa harjoitella myös laukauksensietoa esim. starttipistoolilla tai käydä kävelemässä ampumaradan läheisyydessä. Kokeessa nimittäin testataan koirat paukkutestillä ja jos koira pelkää ampumista se hylätään kokeesta. Ampumisaseena kokeessa käytetään haulikkoa. Myös harjoittelumaastoja kannattaa vaihdella ja joskus ottaa mukaan täysin vieras henkilö koiralle, ettei se kokeessa häkelly tuomarista ja jäljen oppaasta.
Ilmoittautuminen kokeeseen tehdään Suomen Kennelliiton ilmoittautumiskaavakkeella, joka lähetetään kokeen järjestäjälle. Sen jälkeen odotellaan vastausta mahtuuko kokeeseen vai ei. Kannattaa varmistaa ajoissa myös rokotusten voimassaolo. Jos mahdut kokeeseen sinulle ilmoitetaan siitä, mutta reilu koetoimikunta ilmoittaa myös,mikäli et ole mahtunut kokeeseen. Kokeen järjestäjät lähettävät sinulle ohjelman ja ajo-ohjeet koepaikalle ja siellä sinulle kerrotaan loput kokeen tapahtumista.Usein on eduksi, jos osaa suunnistaa.

Kilpailuluokat

MEJÄ-kokeessa on kaksi luokkaa avoin- ja voittajaluokka (AVO ja VOI). Saatuaan kaksi ykköstulosta AVO-luokasta koira siirtyy VOI-luokkaan. Kolme ykköstulosta VOI-luokasta ja koirasta tulee jälkivalio (FIN JVA) sekä koiralla täytyy olla myös näyttelystä vähintään 2.palkinto.

AVO-jälki
- lähdöstä, makuulta ja kaadolta rikotaan pinta noin 30 cm x 30 cm alueelta
- jäljen pituus 900 - 1000 metriä
- kaksi suorakulmaista mutkaa
- kaksi haavoitetun riistaeläimen makuupaikkaa kulmiin
- verta 1/3 litraa
- jäljen ikä vähintään 12 tuntia

Voittajaluokan (VOI) jälki
- lähdöstä, makuulta ja kaadolta rikotaan pinta noin 30 cm x 30 cm alueelta
- jäljen pituus 1200 - 1400 metriä
- kolme suorakulmaista mutkaa, joista yhdellä veretön katkos kaavion mukaan
- neljä haavoitetun riistaeläimen makuupaikkaa jäljen suorilla osuuksilla, yksi makuupaikka / osuus;
makaus ei saa olla 50 m lähempänä kulmaa tai kaatoa
- katkos vähintään 300 m ennen kaatoa; katkos tehdään kulmalle kulkemalla verisientä vetäen 15 m ja
sen jälkeen siirtymällä sieni ylhäällä n. 2-5 metriä maastosta riippuen jäljen sivussa 15 m takaisinpäin ja
sen jälkeen suorakulmaisesti eteenpäin noin 10 m
- verta 1/3 litraa
- jäljen ikä vähintään 18 tuntia
- suositellaan, että osuudet ovat eri pituisia

Arvostelu
Tuomarin on arvostelussaan otettava huomioon koiran koko koesuoritus.
Laatuarvostelun pistetaulukko:
a) jäljestämishalukkuus 0 - 6
b) jäljestämisvarmuus 0 - 12
c) työskentelyn etenevyys 0 - 10
d) lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky 0 - 14
e) käyttäytyminen kaadolla 0 - 3
f ) yleisvaikutelma 0 - 5
yhteensä 0 - 50
Palkinnot
Ensimmäinen (1.) palkinto 40 - 50 pistettä
Annetaan koiralle, jonka kokonaissuoritus on erinomainen.
Toinen (2.) palkinto 30 - 39 pistettä
Annetaan koiralle, jonka kokonaissuoritus on hyvä.
Kolmas (3.) palkinto 20 - 29 pistettä
Annetaan koiralle, jonka kokonaissuoritus on tyydyttävä.
Pistemäärän ollessa jossakin osa-arvostelussa 0 koiraa ei palkita.