Kasvattaja: Alena Havlikova, Tsekki
Omistaja: Kirsi Sinisalo

Lita jalostustietojärjestelmässä
Lisää kuvia

Lita on meidän perheen "Justiina" ja Täti Tomera, joka tietää mitä tahtoo. Luonteeltaan Lita on varsin leikkisä ja rohkea.
Litaa ei enää nähdä näyttelykehissä, koska se ei siitä nauti, joten sen kanssa harrastamme pääasiassa lenkkeilyä.


VIHIKOIRASTA 

Suruisa ilme, hellyttävä katse ja ystävällinen luonne herkistävät monen ihmisen mielen ja kiinnostus rotuun ja omaan vihipentuun herää.

Vihikoirassa ulkonäkö saattaa kuitenkin pettää ja löysän nahan alta paljastuu ehkä oikea pikkuriiviö...

Vihikoiran historia on pitkä ja mielenkiintoinen, se ulottuu kauas menneisyyteen.Keskiajalla Belgiassa munkit alkoivat jalostaa tätä rotua, jota on käytetty mm.suurriistan jäljestykseen. Tämän päivän vihikoira on kehittynyt nykyiseen muotoonsa Englannissa. Rodun edustajat ovat erinomaisia jälkikoiria ja ne on nimenomaan kehitetty etsimään kadonneita ihmisiä.

Luonteeltaan vihit ovat maan mainioita. Ne ovat valtavan herkkiä,hellyydenkipeitä kainalossa nukkujia, mutta myös todella määrätietoisia ja itsepäisiä. Yleensä vihit tulevat toimeen toisten koirien kanssa, ne eivät ole riidanhaluisia. Lapsiperheisiin vihit soveltuvat hyvin, koska ne ovat lempeitä ja lapsi-rakkaita, tosin suuren voimansa vuoksi vihi ei ole lasten koira vaan vaatii aikuisen kouluttajan ja ulkoiluttajan.

Vihikoira kasvaa suureksi ja voimakkaaksi, se kehittyy kuitenkin muiden suurten rotujen tapaan hitaasti ja säilyttää pentumaiset tapansa pitkään. Aikuisia vihit ovat vasta n. 2-3 vuotiaina ja silloinkin vihin mieli voi olla vielä hyvinkin pentumainen. Kun perusasiat ovat kunnossa,vihikoirasta on paljon iloa omistajilleen, se on hauska koira, jonka touhuille saa usein nauraa. 
Vihikoira "ajattelee" paljon nenällään. Vainun saadessaan voi vihin vauhti olla kovaa ja ulkoiluttajalla täysi työ koiran hallinnassa.

Pentukasvatus on erityisen tärkeää tälle rodulle. Silloin opetellaan perheen säännöt ja pennusta valmennetaan kunnon koirakansalainen.

Vihikoirat ovat kovia vetämään hihnassa, ehkä juuri sen takia, että nenään tulee koko ajan toinen toistaan mielenkiintoisempia tuoksuja ympäristöstä. Vapaana vihikoiraa ei ole suositeltavaa pitää juuri tästä samasta syystä. Se saattaa äkkiarvaamatta lähteä mielenkiintoisen hajun perään ja määrätietoisen luonteensa ansiosta se ei välttämättä "kuule" omistajansa kutsuja tulla takaisin. Omistajan ei kannata uskoa siihen sanontaan,että koira palaa siihen paikkaan,mistä se on retkilleen lähtenyt. Näin ei aina käy ja monia vihikoiria on kuollut tapaturmaisesti "karkumatkoillaan".

Liikuntaa vihikoira tarvitsee paljon. Myös mielekäs tekeminen, joka on muutakin kuin pelkkää fyysistä kuntoilua, auttaa vihiä purkamaan valtavaa energiamääräänsä.Jäljestys on hyvää harjoitusta mielelle ja erilaiset aktivointilelut suositeltavaa ajankulua.

Vihikoira kuolaa paljon ja se on muutenkin "epäsiisti" muihin rotuihin verrattaessa. Sitä on vaikea kouluttaa, koska rodun luonne on periksi antamaton ja viheillä ei ole tarvetta miellyttää ihmistä samalla tavoin kuin esim. paimenkoiriin kuuluvilla roduilla. Omistajalla saakin olla monta kikkaa hatussa kasvattaessaan pennusta mallikasta koiraa, jonka kanssa on ilo toimia, niin kotioloissa kuin "ihmisten ilmoillakin". Pakolla vihikoiraa ei saa toimimaan, mutta oikeilla konsteilla vihikoirasta saa Upean Uskollisen Ystävän.

Teksti:Karita Kukkasniemi



VIHIKOIRIEN HIKIJÄLKI

Jos on aikeissa hankkia tai jo omistaa vihikoiran, olisi hyvä tutustua hieman sen luontaiseen taustaan ja ominaisuuksiin, ja etenkin yhteen niistä, nimittäin sen erinomaiseen hajuaistiin.

Suosittu urheilumuoto eritoten Englannissa on harrastaa koiran kanssa ns. "clean boot hunting:ia" eli hikijälkimetsästystä. Metsästyksessä on tarkoitus löytää piiloutunut tai "kadonnut" ihminen hajun perusteella. Koiralle annetaan hajuesimerkki "smelleri" jäljestettävästä ihmisestä ja sitten etsintä alkaa.

Vihikoiran luonteelle tuntuu olevan ominaista, että sen on saatava rasittaa päätään analysoimalla erilaisia hajuja. Se on erittäin utelias ja käyttää haisteluominaisuuksiaan tutkiessaan asioita, joten se liikkuu paljon nenä kiinni maassa. Tämän takia on tärkeää, että sen kanssa harjoitellaan jäljestystä, koska ellei sillä ole harjoitusmahdollisuuksia tai tilaa tehdä omia tutkimuksiaan, se saattaa turhautua.

Aloitettaessa harjoittelu on tärkeää, ettei koiralta alussa vaadi liikaa ja että harjoittelu on leikinomaista. Jälkimmäinen koskee oikeastaan koko aikaa, sillä harjoituksen on oltava aina koiran ja omistajan yhteinen jännittävä kuuru-piiloleikki, joka ehkä joskus onnistuu huonostikin, mutta ilot ja pettymykset ovat aina tiimiin, eikä vain omistajan ilot ja koiran moitteet.

Alussa pennun kanssa ulkoillessa voi leikkien lomassa piiloutua kiven tai puun taakse ja seurata mitä tapahtuu, kun pentu huomaa isännän/emännän ka-donneen. Tässä on hyvä olla koiran kanssa kaksin, että häiritsevät ym-päristötekijät eivät saa koiran huomiota muualle. Kun koira huomaa jääneensä yksin, sitä voi huhuilla hieman, jotta se äänen perusteella huomaa, missä päin ollaan, mutta ei näyttäydytä sille. Kun se sitten "löytää" sinut on sitä kehuttava kovasti, jotta se oppii, että löytäminen on riemukasta. Tällaisia harjoituksia voi tehdä pari kertaa päivässä ulkoilun yhteydessä. Vaikka tässä puhutaan pennusta, samalla tavalla voi aloittaa jäljestyksen vanhemman koiran kanssa.

Seuraava vaihe on, että toinen pidättelee koiraa ja toinen juoksee piiloon puun tai kiven taakse (10-20m). Sitten koira päästetään irti ja yllytetään käyttämällä jotakin sanaa esim. "ETSI, ETSI", jota sille voi hokea. Koiraa taas kehutaan kovasti kun se on löytänyt "kadonneen". Alussa harjoitukset on tehtävä mahdollisimman neutraaleissa olosuhteissa ts. ilman häiritseviä kavereita.

Tässä on muutamia perusasioita, joita on hyvä noudattaa aina harjoiteltaessa:

1. Älä harjoittele välittömästi ruokailun jälkeen. (Noin 2 tuntia väliä olisi suositeltavaa)

2. Ulkoiluta koiraa hieman ennen jäljelle menoa, jos se osoittaa liiallisia innostuksen merkkejä. Ilman rauhoitusta se saattaa hosua liikaa, eikä oikein malta keskittyä jos jälki sisältää vaikeita kohtia.

3. Opeta koiralle tietty merkki, että nyt lähdetään jäljestämmn esim. näyttämällä sille valjaita tai sanomalla joku sana. Jälkivaljaat on hyvä pukea koiralle jäljen alussa juuri ennen lähtöä, näin koira oppii, että valjaat ovat "työvaate" ja se odottaa smelleriä.

4. Muista, että etsiessänne olette tiimi, ettekä kaksi erillistä osapuolta!

Kun koira alkaa tajuta löytämisen ilon, voi harjoituksiin ottaa mukaan smellerin. Tämä on esine, jolla koiralle annetaan hajunäyte jäljestettävästä henkilöstä. Koiran annetaan nuuhkaista sitä, ja sen jälkeen se saa hakea perheenjäsenen läheisestä piilosta. Näin koira oppii yhdistämään sen mitä etsitään smelleriin. Pikkuhiljaa jälkiä pidennetään, aikaa lisätään ja annetaan koiralle vieraamman henkilön tehdä jälki. Tässä vaiheessä olisi jo syytä hankkia koiralle jälkinaru (noin 7-10 metriä pitkä) ja valjaat.

Jälki tehdää jättämällä lähtöpaikkaan sukka, t-paita tms. esine, joka on ollut jäljentekijän yllä. Jäljentekijä lähtee kävelemään metsään, alussa ehkä noin 100 metriä ja piiloutuu. Noin vartin kuluttua ohjastaja antaa koiran nopeasti nuuhkaista smelleriä, ja sitten matkaan. On tärkeää, että koira alusta saakka löytää "saaliin". Sen on aina päätettävä jäljestys tähän ja silloin sitä on kehuttava. Jälkeä ei saa milloinkaan lopettaa kesken. Jos hajun seuraaminen tuntuu aluksi ylivoimaisen vaikealta, voi "saalis" alussa vetää perässään esim. paitaa tai sukkaa, jolloin koiran työ yleensä helpottuu huomattavasti.

Harjoittelun jatkosta tästä eteenpäin ei voi antaa mitään tarkkaa tai yleispätevää ohjetta. Jäljelle voi tehdä mutkia ja erilaisia vaihteluita. Pääasiallisesti olisi saavutettava seuraavat asiat:

Tiimi löytää henkilön - jonka jälki on 2-3 km pitkä

- jonka jättämä jälki on 6 tuntia vanha

- joka on täysin tuntematon koiralle.

Pikkuhiljaa jälkiä pidentämällä ja tekemällä erilaisia kompia saa harrastuksesta todella paljon irti. Kannattaa jäljestää erilaisissa maastoissa; metsissä, pelloilla, kallioilla ja kokeneella koiralla jopa kaupungilla. Jäljentekijä voi kävellä tietä pitkin vähän matkaa ja poiketa taas pellolle, ylittää teitä ja ojia, kiivetä välillä vaikka puuhun. Maaston vaihtelut ovat vaikeita koiralle ja tulet huomaamaan, että esim tullessanne metsästä kalliolle koira joutuu hakemaan jälkeä jonkun aikaa. Koiran täytyy antaa itse ratkaista, mistä jälki menee eikä pidä auttaa koiraa muuten kuin kannustamalla.

Tärkeä asia, jota ei voi oppia kirjoista on koiran "LUKEMINEN". Tällä tarkoitetaan sitä, että ohjastaja näkee, mitä koira tekee, milloin se on kadottanut jäljen tai löytänyt sen uudestaan, milloin se seuraa jälkeä sivussa tuulen vaikutuksesta johtuen, milloin koira on epävarma ym. Tämä taito on kullanarvoinen ja välttämätön huippusuorituksille.

Teksti: Suomen Vihikoirayhdistys