Sukukokous 2009
Myllylän suku kokoontui Velaatan työväentalolle sunnuntaina 30.8.2009 ensimmäiseen sukukokoukseensa. Tarjolla oli lihakeittoa, kahvia, sukuhistoriaa, musiikkiesityksiä, puheita, yhteislaulua ja monia sukulaisia joita ei oltu tavattu vuosikausiin.
Ajatuksen kokoontumisesta esitti ensin varmaan viime vuoden kesällä Pertti Laakkonen, joka on aktiivisen Jaakkiman Laakkosten sukuseuran jäsen ja täten suvusta ja sukututkimuksesta kiinnostunut. Asia hautui pikkuhiljaa talven aikana ja joskus keväämmällä päätettiin sitten toteuttaa tällainen tilaisuus.
Järjestelytoimikuntaan kuuluivat Helmin lapset perheineen sekä Raimo ja Irja, jotka kokoontuivat Hakamäkeen heinäkuun puolessavälissä suunnittelutilaisuuteen.
Kaikkea mahdollista piti ottaa huomioon: kutsuttavat henkilöt; tilan, tarpeiston ja tarjottavien järjestäminen; ohjelman miettiminen yms. Suuri kiitos lankeaa kaikille järjestelyihin osallistuneille sekä myös tilaisuudessa eri tavoin avustaneille.
OHJELMA
Tilaisuus alkoi kokoontumisella Teiskon kirkolla kello 09:30 sunnuntaiaamuna. Ilma oli lähes kesäisen lämmin ja poutainen, eli hyvin suotuisa alku kokoontumisellemme.
Ensin laskettiin kukkakimppu Heikki Hermannin ja Emman haudalle. Operaation suorittivat Olavi ja Raimo.
Kymmeneltä alkoi messu, jossa Mauri luki yhteisen esirukouksen, Pertti Laakkonen luki päivän tekstit ja Raija saarnasi. Pappi Tero Matilainen toivotti kaikkea hyvää sukutapaamiseen ja messun päätteeksi halukkaat pääsivät ehtoolliselle.
Kirkonmenojen jälkeen pääsimme lähtemään kokoontumispaikkaan, eli Velaatan työväentalolle. Paikka on ollut remontissa jo hyvän aikaa - nyt on kattoremontti meneillään - mutta Olavi oli tehnyt hienon työn, saadakseen sen kuntoon juhliamme varten. Ja hienothan puitteet tosiaan olivatkin, kuten Timo Malmi myöhemmin puheessaan todisti kertoessaan talon historiasta.
Meillä oli ilo saada tilaisuuteen vieraaksi sukulaisia Ruotsista asti sekä suvun matriarkka - kohta 92 vuotta täyttävä Hautaniemen Toini joka hiljattaisesta leikkauksesta huolimatta pääsi tulemaan kuten oli niin kovasti etukäteen toivonutkin.
AINEISTO
Allekirjoittaneen esityksen sisältö pdf tiedostona
Puheet mp3-tiedostoina
Yhteislaulut
Hämäläisten laulu
Arvon mekin ansaitsemme
Kesäpäivä Kangasalla
Maa on niin kaunis
Paikalle kokoontumisen jälkeen aloitimme tapahtuman ruokailulla: maittava lihakeitto lisukkeineen täytti kurnivat vatsat niin, että ihmiset saattoivat keskittyä itse aiheeseen.
Raijalla oli ohjelman vetämisvastuu, hän suoritti väen esittelyn sekä vuoron jakamisen eri esiintyjille.
Yhteislaulun jälkeen aloitimme allekirjoittaneen esityksellä. Se sisälsi tietoa sukututkimuksesta yleensä, Myllylän suvun historiasta - eli Heikki Hermannin ja Emman esivanhemmista - sekä jotain kirkonkirkojen kertomaa Heikin ja Emman jälkeläisistä.
Esityksen pidin tietokoneella kalvosulkeisina ja heitin sen valkokankaalle videotykillä.
Yhteislaulujen lisäksi musiikillisena ohjelmanumerona oli Noora Puntilan lauluesitys haitarin säestyksellä. Noora on sukua Mäkisen sukuhaaran kautta ja hän on esiintynyt Volart nimisen Kapeen kyläorkesterin solistina.
Kuulimme kauniita ikivihreitä komeasti esitettyinä, ote oli selvästi ammattimainen.
Musiikillisen kevennyksen jälkeen Pertti Laakkonen muisteli Hilda - mummoaan erittäin lämpimässä ja hauskassa puheessaan, joka on kuultavissa täällä. Oli meidän onnemme että Pertti suostui jakamaan muistojaan meille, siinä tuli paljon uutta tietoa ainakin minulle ja se elävöitti tilaisuutta minun kuivakkaan esitykseni jälkeen.
Lisäkevennyksen tarjosi Mäntysaaren Henri, joka on tottunut puhuja ja itseasiassa oli aiemminkin puhunut tässä samaisessa talossa. On hienoa että nuoremmassa sukupolvessa löytyy puhetaitoisia ja -haluisia ihmisiä.
Akateemisen panoksensa toi tilaisuuteen Timo Malmi, sukulainen Heikki Hermannin veljen kautta, Tampereen yliopiston viestintäpäällikkö, Velaatan maitolaiturimuseon intendentti, runoilija, kirjailija sekä 'Velaatan työväentalon kaunistuskomitean puheenjohtaja' kuten hän puheessaan meille mainitsi.
Timo nousi sahtipönttöön ja mainiosti liitti Myllylän suvun esivanhempia tunnettuihin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Hän myös elävöitti meille työväentalon ja siihen liittyvän työväenliikkeen historiaa.
Näki ja kuuli että harjaantunut esiintyjä oli lavalla.
Lopuksi kuulimme vielä toista harjaantunutta puhujaa, Mauri Mattilaa, joka kertoi Myllylän suvun olevan paljon hänen omaa sukuaan laajempi ja toi puheessaan esille, että ison kirjan kehoitus kunnioittaa vanhempiaan on yksi vahva perusta kunnioittaa myös aiempia sukupolvia ja kiinnostua niistä.
YHTEENVETO
Tilaisuus oli järjestelyjen, osallistujamäärän ja myöskin ohjelman puolesta kaikin puolin onnistunut ja toivottavasti vieraat nauttivat tilaisuudesta, sen materiaalisesta ja henkisestä annista sekä mahdollisuudesta tavata kaukaisia sukulaisia.
Nyt meillä on kaikilla kokemusta sukutapaamisen järjestämisestä ja toivottavasti tämä ei jää ainutkertaiseksi tapahtumaksi.
Ja toivon että me jossain vaiheessa saamme lisää sukututkijoita sukuun uusia sukuhaaroja tutkimaan ja nykyistä tietoa syventämään.
Itsekritiikkiä
Kirjoitan tämän tänne alimmaiseksi, kun ei tänne kukaan kuitenkaan jaksa kelata.
Tiedättekö tunteen, kun jotain aloittaessaan etukäteen tietää että se menee päin p....prinkkalaa? Minä olen aiemminkin joutunut esiintymään, lähinnä työn puolesta ja yleensä neuvotteluhuoneympäristössä korkeintaan tusinalle ihmiselle. Niistä tilaisuuksista sekä aikoinaan koulusta olen oppinut että: puhu yleisölle, pidä katsekontakti yleisöön äläkä mumise valkokankaalle.
Nyt minulla oli logistinen ongelma: pöydät, valkokangas ja heitin olivat siten sijoitettuina että minun oli mahdoton saada tietokonetta eteeni esityksen ajaksi. Olisin tarvinnut pari metriä jatkokaapelia heittimeltä koneelle, mutta mistäs löydät sellaisen keskeltä Teiskoa viikonloppuna. Aineisto kuitenkin oli sellaista että sen ulkoaopettelu oli mahdotonta, joten ainoa vaihtoehto oli toimia kuten ei pitäisi: puhua valkokankaalle.
...ja mumista. Henri heitti heti aluksi: puhu siihen mikrofooniin! Tiedättekö, jos minulla olisi säkenöivä tilanneäly olisin jo silloin maininnut (kuten tässä olen myöhemmin mietiskellyt), että tämä oikeasti taisi olla tähän ikään ensimmäinen kerta kun olen puhunut mikrofooniin! Eikä se(kään) näköjään ole niin helppoa kuin se esimerkiksi Henry Theelin esityksissä näyttää: se vain tuppaa valahtamaan tuonne leuan alle kun ei toimistotyöntekijä jaksa sitä tanassa pitää.
Eli: taas on oppinut mihin kaikkeen pitää osata varautua ja mihin pitää enemmän panostaa. Toivottavasti aineisto itsessään kuitenkin on käyttökelpoinen ja hyödyllinen sukulaisille.