Suorat linkit

Ajankohtaista‎ > ‎

Uusi tietoisen läsnäolon harjoitus julkaistu

lähettänyt Arto Pietikäinen 6.2.2012 3.44
Lisäsin kirjan blogisivulle (linkki vasemmassa palkissa) uuden tietoisen läsnäolon harjoituksen, jonka tavoitteena on oppia elämään tietoisemmin omaa elämäänsä. Harjoitus on vastalääkettä ei-tietoiselle, kiireen ja ajatusten kautta värittyvälle päivälle, jossa kokemiaan asioita ei aina ehdi huomata tietoisesti. Kannattaa kokeilla itse ja vain huomata, miten harjoitus alkaa vaikuttaa, kun sitä toistaa jonkin aikaa. Lisäksi aivan pian valmistuu uusia tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoituksia sisältävä CD, tai oikeastaan kaksi. Ensimmäinen niistä pitää sisällään perusharjoituksia (korvaa aiemman CD:n) ja toinen on syventävä osa, jossa harjoitellaan kohtaamaan uudella tavalla niitä asioita, joiden kanssa on kamppaillut (ajatuksia, tunteita, kehon tuntemuksia tai muistoja). Lisätietoja tästä  lähipäivinä.