Majakka - Kansalaistoiminnan koordinaatio- ja kehittämisverkosto - kokoaa yhteen ja koordinoi yhdistysten toimintaa ja niiden tuottamia palveluita ja tukimuotoja. Majakan toiminta-alueena on Kemi-Tornio seutukunta
(Tornio, Keminmaa, Tervola, Kemi, Simo) sekä lisäksi Länsi-Pohjan
sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluva Ylitornio (Tornionlaakson
seutukunta). Erilaisten kehittämiskokeilujen ja Meri-Lapin Majakka ry:n
jäsenyhdistysten kautta toiminta-alueeksi on muodostunut koko Lappi.
Majakka on järjestöjen yhteistyöhanke ja koko Lappia ajatellen
pilotti. Sen keskeinen toiminnan rahoittaja on Raha-automaattiyhdistys.
Kemi-Tornio alueen kehittämiskeskuksen myötävaikutuksella seutukunnan
kunnat ovat olleet mukana omilla rahoitusosuuksillaan vuodesta 2004
lukien. Kansalaistoiminnan kehittämisverkosto toimii tiedon välityksen
kanavana järjestötoimijoiden, kuntien, oppilaitosten, kansalaisten ja
muiden toimijoiden suuntaan ja tarjoaa kansalaisille osallistumisen ja
vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Päämäärä
Toiminnan päämääränä on Kemi-Tornio seutukunnan asukkaiden
kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen, sekä osallisuuden ja
yhteisöllisyyden lisääminen. Tavoitteena ovat järjestöyhteistyön sekä
järjestöjen ja julkisen sektorin että muiden toimijoiden yhteistyön
edistäminen, järjestöjen perustoiminnan vahvistaminen ja
toimintaedellytysten turvaaminen sekä järjestölähtöisen auttamistyön
tukeminen ja siten kansalaistoiminnan vahvistaminen alueella.
Fyysinen ja virtuaalinen Majakka
Toiminnassa voidaan nähdä kaksi ulottuvuutta, fyysinen ja virtuaalinen.
Fyysinen sisältää mm. työntekijöiden tekemän kehittämistyön,
tapaamiset, neuvonnan, ohjauksen ja konsultaation. Virtuaalisuus
toteutuu Järjestökeskuksen ylläpitämässä yhdistystietopankissa,
Majakkanetissä.
Yhteistyö on lisääntynyt huomattavasti kaikilla painopistealueilla
viimeisen kahden vuoden aikana. Alueen yhdistykset ovat ottaneet
Meri-Lapin Majakka ry:n koordinoiman Kansalaistoiminnan
kehittämisverkoston vastaan neutraalina heidän toimintaansa vahvistavana
toimijana. Majakan toimintaan on osallistunut alueen noin sadasta sosiaali- ja terveysjärjestöstä lähes 65 %. Palveluiden hyödyntäminen oman yhdistyksen
toimintaedellytysten vahvistamiseksi ei edellytetä Meri-Lapin Majakka
ry:n jäsenyyttä vaan jokainen yhdistys pääsee halutessaan mukaan
kansalaistoiminnan kehittämisverkostoon.
Toimintalinjat ja painopistealueet
Keskeisiä toiminnan haasteita ovat olleet verkostojen rakentaminen ja
luottamuksen saavuttaminen eri sidosryhmissä. Toimintalinjat ja painopistealuueet ovat tarkentuneet seudullisen vuoropuhelun tuloksena.
Meri-Lapin Majakka ry:n jäsenmäärä on kolminkertaistunut vuosien
2007–2009 aikana.Tavoitteisiin on päästy edistämällä järjestöjen alueellisen
toiminnan koordinaatiota sekä vaikuttavuutta luomalla alueelle pysyvä
kansalaistoiminnan kehittämisverkosto yhteistyörakenteiden
kehittämiseen. Paikallisia ja seudullisia ja alueellisia
yhteistyörakenteita on tuettu niiden toiminnan kehittämiseksi ja
vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi. Olemassa oleviin ja
luotuihin yhteistyörakenteisiin tukeutuen on rakennettu
yhteistoimintamalli järjestöjen, julkisen, oppilaitosten ja muiden
toimijoiden yhteistyölle sekä ratkaistu osin edustuksellisuuden
toimintamalli seutukunta tasolle.
Lähde:
Tuula Huttunen Koivumaa, Meri-Lapin Majakka ry, 2008
Kemi-Tornio alueen Majakka - Järjestöjen osaamiskeskuksesta Kansalaistoiminnan koordinaatio- ja kehittämisverkostoksi,
Hankeraportti 2004 - 2008