Vaikuttaminen, yhteiskunnassa osallistumista
Vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin ja aktiivinen puuttuminen epäkohtiin on yhdistyksen tärkeimpiä tehtäviä.
Lisäksi pyrimme saamaan yhdistyksemme jäseniä kaupungin, läänin
tai muiden toimijoiden asettamiin työryhmiin, joiden tehtävät
vaikuttavat liikuntaesteisten henkilöiden elämään.
Yhdistys seuraa ajankohtaista vammaispoliittista keskustelua
sekä meneillään olevia hankkeita. Yhdistys pyrkii saamaan äänensä
kuuluville tarvittavilla foorumeilla.
Vaikuttamisen kanaviamme Espoossa ovat vammaisneuvosto,
vammaisasiamies, sosiaali- ja potilasasiamies sekä
esteettömyysasiamies, kiinteät ja hyvät yhteydet kaupungin
hallintoelimiin ja päättäjiin sekä Espoossa toimiviin vammais- ja muihin
järjestöihin.
Muita yhdistyksemme vaikuttamistapoja ovat tiedottaminen
yleisölle vammaisasioista ja yhdistyksen toiminnasta eri medioiden
kautta sekä erilaisissa tilaisuuksissa.
Espoon Invalidit jatkaa vaikuttamistoimintaansa seuraavilla toimenpiteillä:
- haetaan mukaan uusia vaikuttajia, joiden kehittymiseen yhdistys sitoutuu
- yhdistys lisää tukeaan aktiivitoimijoilleen
- osallistutaan ja toimitaan aktiivisesti erilaisissa organisaatioissa ja työryhmissä
- tehostetaan yhteydenpitoa kaupunkimme johtoon ja eri hallintokuntiin.
- hyödynnetään asiantuntijoita ja esim. liiton lakimiestä vaikuttamistoiminnan kysymyksissä
- edistetään järjestöjen yhteistyötä
- edistetään pääkaupunkiseudun yhdistysten, vammaisneuvostojen ja muiden yhteisöjen yhteistyötä vaikuttamistoiminnan tueksi
- lisätään yhdistyksen vaikuttamistoiminnasta tiedottamista jäsenistölle ja suurelle yleisölle
Toimintatavoitteet erilaisissa organisaatioissa ja työryhmissä:
Invalidiliitto
Jäsenistön oikeuksien ja etujen valvonnassa yhdistyksen edustajat toimivat aktiivisesti Invalidiliitossa ja sen työryhmissä.
Yhdistys edistää invalidiliiton uuden aluestrategin käyttöönottoa omalla alueellaan.
Yhdistys toimii aktiivisesti Pääkaupunkiseudun
invalidiyhdistysten yhteistyöryhmässä (INVA – YTV:ssä) edistäen
vaikuttamistoiminnan tavoitteita sekä järjestämällä koulutus-, liikunta-
ja virkistystilaisuuksia.
Yhdistyksen jäsen toimii yhtenä Invalidiliiton Uudenmaan alueen
vammaisneuvojana. Vammaisneuvojat täydentävät kunnan virkailijoiden
lakisääteisiä tehtäviä antamalla neuvoja liikkumis-esteisille
vammaisille mm. asumiseen, liikkumiseen, hakemusten ja
palvelusuunnitelmien tekemiseen sekä päätöksistä valittamiseen
liittyvissä asioissa.
Vammaisten Liikunta ja Urheilu (VAU) ry
Yhdistyksellä on edustaja liittovaltuustossa. Yhdistys hyödyntää toiminnassaan
VAU:n kautta avautuvia uusia mahdollisuuksia..
Vammaisneuvosto
Yhdistys jatkaa aktiivisena Espoon vammaisneuvoston jäsenenä.
Yhdistys tuo asiatuntemuksensa vammaisneuvoston työryhmien käyttöön ja
asettaa kaikkiin työryhmiin edustajansa. Tällä hetkellä
vammaisneuvostolla on neljä työryhmää:
Rakennetaan kaikille, sosiaali- ja terveyspalvelujen, sivistyspalvelujen ja tiedotus työryhmät.
Yhdistys tukee toiminnallaan Vammaisneuvoston aseman ja
näkyvyyden vahvistumista. Lisäksi pyritään luomaan vammaisneuvoston
neuvottelukunnasta järjestöjen yhteistyön ja vaikuttamisen kanava.
Kaupungin asettamat ryhmät
Yhdistys pyrkii saamaan edustajat kaikkiin vaikuttamistoiminnan
kannalta tärkeisiin uusiin ryhmiin sekä säilyttämään edustuksensa
esteettömyyden ohjausryhmässä sekä esteettömyyden kartoitusryhmässä.
Espoon järjestöjen yhteisö ry
Yhdistys vaikuttaa EJY:n kehitykseen oman hallitusjäsenensä
kautta. Yhdistys osallistuu ja hyödyntää EJY:n toimintaa ja sen
tarjoamaa järjestöjen yhteistyötä mahdollisimman monipuolisesti.
Kunnalliset luottamustehtävät
Yhdistyksen jäseniä on valittu kaupungin valtuuston
varajäseneksi sekä eri lautakuntiin, mm. teknisen lautakunnan jäseneksi
sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan ja terveys- ja vanhuspalvelujen
jaoston varajäseneksi. Yhdistys pitää yhteyttä luottamustehtävissä
oleviin jäseniinsä.