Sosiaali- ja terveysministeriö
29.12.2010 13.51
Kotikunnan voi valita jatkossa vapaammin
Laitoshoidossa olevat ja asumispalveluja sekä perhehoitoa tarvitsevat voivat
jatkossa valita nykyistä vapaammin kotikuntansa. Kotikuntalain ja
sosiaalihuoltolain muutos parantaa erityisesti vammaisten ja vanhusten
mahdollisuuksia valita kotikuntansa. Hallitus esitti keskiviikkona 29.
joulukuuta lakien vahvistamista. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa
lait torstaina.
Kotikuntalain muutoksen myötä pitkäaikaisen laitoshoidon, asumispalvelujen
tai perhehoidon tarpeessa oleva henkilö voi jatkossa valita uudeksi
kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai
asunnossa hän tosiasiassa asuu. Valintaoikeuden käyttäminen edellyttää sitä,
että hoidon tai asumisen arvioidaan kestävän tai se on kestänyt yli vuoden.
Sosiaalihuoltolain muutoksen myötä henkilö voi pyytää palvelutarpeen
arviointia ja palvelujen järjestämistä myös muualta kuin kotikunnastaan. Näin
henkilö voi hakeutua nykyisestä kotikunnastaan toisen kunnan asukkaaksi ja sen
palvelujen piiriin. Lainmuutos mahdollistaa esimerkiksi sen, että
laitoshoidossa oleva henkilö voi muuttaa asumaan omaistensa ja läheistensä
lähelle.
Lakimuutokset aiheuttavat kustannusten jakamista kuntien välillä. Palvelujen
järjestämisvastuu siirtyy muuttopäivästä lukien uudelle kunnalle, mutta vastuu
henkilön hoito- ja hoivapalvelujen kustannuksista säilyy hänen aiemmalla
kotikunnallaan.
Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2011.
Lisätietoja
Hallitusneuvos Anne Kumpula, p. (09) 160 74113, etunimi.sukunimi@stm.fi
|