esp2011-19

Erikoisohjelma eSpecial 2011/19, lähetys torstaina 12.5.2011

Ohjelman vieras: Riitta Koskinen Leena Katajan haastattelussa

Kuukauden musiikkivieras: Laulu- ja soitinyhtye Kuningaskalastaja

Netanyahun rauhansuunnitelma uusiksi?

KAATUNEITTEN muistopäivän ja itsenäisyyspäivän tilaisuuksien poistuttua historiaan

Israelin diplomaattinen ja poliittinen kenttäväki alkaa heräillä ja puuttua päivänpolttaviin kysymyksiin, joissa riittääkin märehdittävää ja pohdittavaa. Israelin politiikan kirjavuuden ja vastakohtaisuuden tuntien ei ole ihme, jos julkisuuteen lasketut tiedot ovat myös sitä.

PALESTIINALAISTEN sovintopyrkimykset ovat luonnollisesti listan kärjessä, minkä tärkeyttä korostaa pääministeri Netanyahun matka Washintoniin, jossa hän pitänee odotetun linja-puheen USA:n kongressille 20. toukokuuta. Hänen odotettiin paljastavan siellä uuden rauhan-suunnitelmansa, mutta Fatahin ja Hamasin yllättävä lähentyminen sovintopaperin muodossa pakottanee hänet heittämään luonnoksensa paperikoriin ja aloittamaan uuden kirjoittamisen.

ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman antoi puheessaan tiistaina Netanyahulle ideoita, joiden pohjalta hänen tulisi puhettaan kehitellä. Lieberman puhui perinteisessä ulkomaan lähettien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa presidentin Beit Hanassin linnassa. Hän totesi, ”että Israel on aina ollut valmis aloittamaan suorat neuvottelut kaikkien naapuriensa kanssa painottaen, että Israel on valmis suuriin ponnistuksiin rauhan saavuttamiseksi – mutta ei tee kompromisseja elintärkeitten turvallisuusintressiensä suhteen. Fatahin asettuessa samalle tasolle Israelin tuhoamiseen tähtäävän Hamasin kanssa kertoo enemmän Fatahin asenteesta kuin Hamasin”, hän selitti todeten, että Hamas on kieltäytynyt hyväksymästä kvartetin sille asettamaa kolmea ehtoa, jonka pohjalta se voitaisiin hyväksyä poliittiseksi tekijäksi.

http://israelupdate.achlak.net/

Ilmastonmuutos on

Ilmaston muutos on jatkuva olotila maapallolla ja suurin siihen vaikuttava tekijä on aurinko. Esim. Grönlannissa ("vihreä maa") oli vuoden 1100 tienoilla kukoistava viikinkikulttuuri ja maa oli nimensä mukaisesti vihreä, kunnes keskiajan "pikku jääkausi" tuli ja muutti tilanteen.

Toisin kuin Al Gore & Co yrittävät esittää levittämänsä ilmastohysterian tueksi ja siitä seuraavien globaalien poliittisten muutosten perusteeksi, videolla esitetään "kasvihuonekaasu" co2:n määrän seuraavan ilmaston lämpenemistä, eikä toisinpäin.

Tohtori Willie Soon Harvard-Smithsonian astrofysiikan laitokselta sanoo esitetyn ihmiskunnan hiilidioksiidipäästöjen ilmastonmuutos vaikutusten olevan täysin väärä kuva asiasta, IPCC:n ja muiden poliittisten toimijoiden raportit hänen mukaansa näyttävät olevan korruptoituneita prosesseja, joissa tiedettä väärikäytetään monella tavalla.

Blogisti kysyy "usarin" puheenvuoro-palstalla:

Onko HS:n toimituksen esimiehen valintakriteereihin on lisätty vaatimus " murhanhimoinen"?

11.5.2011 10:53 Tapani Niemi

Heikki Aittokoski vaatii 11.5.-11 Hesarissa M.Gaddafin murhaamista vaikka se aiheuttaisi viattomien sivullistenkin kuoleman. Hän myös väittää mielipiteensä Bin Ladenin ja M. Gaddafin murhaamisesta olevan oikein. Kuitenkin samalla, kun hän kehottaa Natoa toimeenpanemaan Gaddafin murhan hän myös antaa luvan itsensä ja perheensä listimiseen. Oikeus on tapahtunut sanoi yksi musta Bush Amerikassa. Oikeus on aina tapahtunut, riippuu vaan mistä sitä katsotaan. Jos kehoittaa murhatöihin on myös valmistauduttava sellaiset kestämään. Joku kansanviisaus puhuu kahden haudan kaivamisesta kun murhatöihin ryhdytään.

Irakissakin tapettiin n. kaksataatuhatta siviiliä ja taas oikeus oli tapahtunut. Usahan liittolaisineen murhasi siellä enenmän viattomia ihmisiä kuin tuo maakuopasta löydetty diktaattori konsanaan. Ja Afganistanissa mekin olemme tuota oikeudenmukaista kansanmurhaa avittamassa...

Eräs kommentti:

Pelottavaa on se, että ns. "vasemmistolainen älymystö" on siirtynyt salamurhien ja sotien kannattajaksi.

Obama on tässä "gateway", eli kun Obama oli "messias", hän saa tehdä mitä tahansa. Ja kun se on sota tai salamurha tai lasten tappaminen, se on oikein, koska Obama.

Näin vasemmistoälymystö on siirtynyt pimeälle puolelle, jossa oli jo aiemmin neo-con-ryhmä.

http://puheenvuoro.uusisuomi.fi

Laos – Kristittyjä tapettu

Useita kristittyjä vastaan hyökättiin, neljä tapettiin Xingkhouangin provinssissa Laosissa.

Laosin armeijan joukot saivat 15.4. kiinni joukon hmong-heimoon kuuluvia kristittyjä. Uskovien Raamatut takavarikoitiin. Joukot ampuivat kuoliaaksi neljä naista, joista kaksi he olivat sitä ennen toistuvasti raiskanneet. Heidän aviomiehensä ja lapsensa hakattiin, sidottiin ja pakotettiin katsomaan murhia. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, missä henkiin jääneet uskovat ovat.

Kommunistisen Laosin vapaan lehdistön puute sekä tietoliikenteen heikko infrastruktuuri estää usein tietojen pääsyn ulkomaille. Tämä tapaus ja muut viimeaikaiset tapahtumat kuitenkin osoittavat kristittyjen vastaisen vainon kääntyneen nousuun.

World Evangelical Alliance

Iran – Kolme vangittua kristittyä vapautettu

Kolme iranilaista uskovaa vapautettiin 30.4. heidän oltuaan 239 päivää vangittuina. Neljäs, pastori Vahik Abrahamian, joka pidätettiin samaan aikaan, on yhä vangittuna. Arash Kermanjani, hänen vaimonsa Arezou Teimouri ja Sonia Keshis-Avanesian tuotiin 28.4. tuomarin eteen, jossa heidän asianajajiaan pyydettiin esittelemään heidän tapauksensa. Tuomari päätti yllättäen vapauttaa heidät. On yhä epäselvää, onko heitä vastaan esitetyt syytteet hylätty vai vieläkö he joutuvat uuteen oikeudenkäyntiin. Sonia ei tiedä miksi hänen miestään ei vapautettu samaan aikaan ja hän on erittäin huolissaan tämän puolesta.

Kyseiset kaksi pariskuntaa pidätettiin 4.9.2010 Hamadanissa. Heitä syytettiin useista rikoksista kuten kristinuskon levittämisestä, Iranin islamilaisen tasavallan vastustamisesta ja yhteydenpidosta maanpaossa elävään oppositioon. Useat muut samaan aikaan pidätetyt vapautettiin muutaman viikon kuluttua pidätyksestä.

Kuva: Pastori Vahik on yhä vangittuna.

Middle East Concern

Viikon lauselma:

Suomen osallistuminen EU:n velkakriisin hoitoon, (ja uusi uljas eurooppalainen talousjärjestys), on kallis tapa päästä eroon itsenäisyydestä.

(Kommenttia keskustelupalstalta mukaillen).

----------------------------------------------------------------------------

-Huomautus:Tämän sivuston julkaisija ei jaa välttämättä kaikkia ylläolevien uutisoijien mielipiteitä-

----------------------------------------------------------------------------

© HM Ojala 2011

Keywords: nettitv, webtv, kanava, nettivideo, video, videolähetys, uutiset, usko, Jeesus, Jumala, Pyhä Henki, hengellinen, vaino, kirkko, seurakunta, herätys, herätysliike, helluntai, helluntailainen, risti, todistus, todistaa, todistaja, uskoontulo, pelastus, hengellinen musiikki, gospel, blues, hd, abortti, profetia, lopun ajat, nwo, uusi maailmanjärjestys, EU, Usa, Israel, Palestiina, Suomi, suomalainen, Pohjois-Karjala, Tohmajärvi