Baron Wolf Pedro Collins s. 1.12.2004
|
Igor on alunperin ystäväni koira joka on toiminut menestyksellä Helmin "kesämiehenä" ja painiopettajana. Huimaavalla 2,7 kilon elopainollaan se pitää koko laumaamme otteessaan, tai ainakin luulee pitävänsä. Tullessaan mukanani viimeisimmän kerran se tassutteli taloon isännän elkein; pisti ojennukseen Sakon joka vielä tuolloin luuli pikkukoiran olevan hauska vinkulelu, töni Egoa ja haastoi sitten leikkiin, paini Helmin kanssa, meni ja jyysti Ronttia ihan näytösmielessä ja jos olisi osannut, olisi sen jälkeen hakenut kaljan ja vallannut parhaan nojatuolin olohuoneesta. Ellei se olisi niin vilpitön ja sydämellinen, siitä olisi joku jo tehnyt korvaläpät noiden edellämainittujen toimien vuoksi. Igoria kuvaa parhaiten sanonta "raivostuttavan söpö", se on rasvattu salama, aktiivinen hyrräeläin. Olemme arvioineet sen olevan pikkuoravan ja kuuraketin risteytys vaikka se kuulemma on ihan puhdasrotuinen kääpiöpinseri. Aiemmassa kodissaan Igorilla oli paha tapa merkkailla tiluksiaan jokseenkin ällistyttävissä määrin (sisätiloissa siis), emmekä koskaan oikein saaneet selville mistä se johtui. Lauman toisesta uroksesta ja keskinäisestä valtataistelusta, kerrostalossa asumisesta vai muista koirista lähiympäristössä. Igorin oltua muutamaan otteeseen "lepolomalla" luonamme se lopulta muutti meille rokotustodistuksineen. En todella osaa sanoa mikä täällä on eri tavalla, mutta täällä ei merkkailla ja laumamme ei ota Igoria edes puolitosissaan. Jos yhtään pitää pikkukoirista, Igor on sydämenvaltaaja. Se on aina iloinen, valmis toimintaan, äärettömän sievä nukkuessaan rinnan päällä kuono uhrinsa kaulakuopassa. Toisaalta se on arorgantti paskiainen joka murisee peittomytystään jonne on kaivautunut koska kuulee toisen koiran kävelevän lähistöllä. Se kirkuu kuin ruosteinen sarana aivan järjettömän kovalla äänellä kun kokee jäävänsä jostain paitsi ("Voi ei, minut on jätetty heitteille ulos kun isäntäväki tulee töistä, täällä on raitista ilmaa ja toisia koiria, enää ei ole edes pissihätä!!" tai "Jostain syystä olen joutunut isännän kainaloon puristuksiin vaikka oikeasti minä olen lähdössä Helmin kanssa agilitytreeneihin, odottakaapa kun eläinsuojelu kuulee tästäkin julmuudesta... Hei, miksi se auto nyt lähti pihasta ja minä olen yhä täällä, kostan tämän ulvomalla kuono kohti taivasta aina kun tuo äijä katsoo minuun päinkään!" Igorilla on oma virkansa minun virallisena vesiharrastuskaverinani. Vettähän se ei mene lähellekään ellei etutassulla juomakupissa soutamista oteta lukuun. Mutta kun nappaan kajakin olalle ja suuntaan rantaan, Igor on taatusti mukana ja kajakissa ennen kuin saan melontaliiviä pääni yli. Retkeen kuuluu rantautuminen määränpäässä että Igor pääsee jättämään manifestejaan "vihollisalueille". Igor on käynyt myös luonnetestissä (Paavo Rapila, Kari Mäkinen). Herra sai testistä 67 pistettä ja lähetteen kotiin kasvamaan. Tämä säippäri osoittautui mahdottomaksi testata, eihän se malttanut kaiken maailman uhkaajia ja kolinoita ja kelkkoja kytätä kun oli niin paljon muitakin mielenkiintoisia asioita toimitettavana. Kaikki jotka ovat Igorin tavanneet ymmärtävät mistä on kyse. :) Itse koirahan on mitä mainioin. Igorilla on tapana saada asiat läpi. Tässä se on naamioitunut leikkisän alistuvaiseksi, oikeasti se haluaa alustapuolen pesun. :D |
Ethän lainaa kuvia ilman lupaa! © Kaisa Laurent


