Kaikki syntyneet varsat ja maahantuodut hevoset on merkittävä Suomen
Hippoksen pitämään rekisteriin. EU:n komissio on antanut hevoseläinten
tunnistamisesta asetuksen, joka astui voimaan 1.7.2009. Asetuksen mukaan
kaikki rekisteröimättömät hevoseläimet tulee tunnistaa ja merkitä
Suomen Hippoksen rekisteriin. (Hippoksen tiedote). Aasien kohdalla tämä tarkoittaa että kaikki aasit on tunnistettava jotta ne voidaan rekisteröidä. Rekisteröidyllä aasilla on aina passi. Aasien rekisteröinti noudattaa samoja periaatteita kuin hevosten rekisteröinti muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Aasin rekisteröinti lähtee aina liikkeelle siitä, että omistaja ottaa yhteyttä oman alueensa hevosjalostusliittoon ja tilaa tunnistuksen. Hevosjalostusliittojen sivuilla on yhteystiedot eri alueiden liittoihin. Ennen tunnistajan tuloa aasin omistajan on kerättävä yhteen kaikki aasista olemassa olevat dokumentit, omistajanvaihdokset, varsomiset, syntymätiedot jne. Näiden puuttuminen ei ole este rekisteröimiselle, mutta aasille pyritään aina samaan mahdollisimman kattava omistajaketju ja sukutiedot. Omistaja antaa kaikki paperit samaan aikaan tunnistajalle kun tunnistaja saapuu niin dokumentit pysyvät yhdessä. Suomeen saapuu myös EU:n alueelta aaseja, jotka on tunnistettu ja passitettu kotimaassaan. Näitä aaseja suositellaan rekisteröitäviksi myös Suomeen, jotta niiden mahdolliset jälkeläiset saadaan myös rekisteröityä. Kaikki aasit saavat rekisteröinnin yhteydessä UELN-numeron, poikkeuksena tuontiaasit, joilla UELN on jo olemassa. Näiden aasien UELN-numero ei muutu vaikka ne tuodaan Suomeen, vaan ne rekisteröidään niillä jo olemassa olevalla numerolla. Tuontiaasin rekisteröimiseksi tarvitaan
Suomessa syntyneiden aasien rekisteröimiseksi tarvitaan
Hinnasto
Rekisteröityjä aaseja voi seurata Hippoksen Heppa-järjestelmästä, nimen kohdalle kirjoitetaan aasin nimi tai muita tietoja ja haetaan. "Vanhoilla" aaseilla, joilla on Kuurilan rekisteritodistus, on edelleen Hepassa rekisterinumerona Kuurilan antama numero. Samoin ulkomaisilla aaseilla reknumero on alkuperäisnumero, esimerkiksi Ruotsissa käytettävä A-123 jne. Elossa oleville aaseille, joille tehdään samalla hevospassi, annetaan UELN-numero, joka voi olla esimerkiksi "246001D00901001", jossa alku on maatunnus, D tarkoittaa hevoseläintä (aasi, muuli, muuliaasi, seepra-aasi tm), 90 on syntymävuosi ja viimeiset kaksi numeroa ilmoittavat monesko ko vuonna syntynyt hevoseläin tämä on, esimerkissä 1. rekisteröity aasi, joka on syntynyt 1990. Lomakkeita ja ohjeita Hippoksen sivuilta Aasin myynti Kun aasi myydään, siitä on täytettävä omistajanvaihdosilmoitus. Tätä käytetään sekä varsoihin että täysikasvuisiin aaseihin. Omistajanvaihdos Aasin maahantuonti/maastavienti Kun aasi maahantuodaan tai myydään ulkomaille, on maahantuojan/myyjän täytettävä allaoleva lomake. Maahantuoja merkitään aina aasin omistajaksi, vaikka tämä myisikin aasin heti uudelle omistajalle, joten kun ostat aasin maahantuojalta, huolehdi että omistajanvaihdosilmoitus täytetään. Ilmoitus aasin maahantuonnista/maastaviennistä Muistilista aasin tuonnista Aasin kuolema Aasin kuolemasta on ilmoitettava Hippokseen joko sähköisellä lomakkeella tai tulostettavalla Aasin poistolomake, sähköisesti täytettävä Aasin poistolomake, tulostettava Aasiorin ruunaus Aasiorin ruunauksesta on ilmoitettava Hippokseen joko omistajan tai eläinlääkärin toimesta. Kastraatioilmoitus Aasien kasvatus Aasien kasvatuksessa maksukäytännöt vaihtelevat paljon, voidaan esimerkiksi maksaa astutusmaksu ja tamman hoitomaksu kun tamma on kesällä oriin luona ja varsamaksu sitten kun tamma saa varsan. Jotkin orinomistajat pyytävät kaikki maksut vasta kun varsa on syntynyt ja jotkin voivat pyytää ne astuttamishetkellä ja jos tamma jääkin tyhjäksi, voi samaa oria käyttää ilmaiseksi niin pitkään että tamma tulee kantavaksi. Nämä on aina ennen astutusta sovittava orin omistajan kanssa. Aasiorin omistajan muistilista Hippoksen sivuilla Aasioriiden kohdalla on muistettava antaa tammanomistajalle astutustodistus, koska vuoden päästä on hankalaa muistaa milloin ja kuinka pitkään tamma oli oriin kanssa ja jos tallilla on useampi ori, voi olla vaikeaa muistaa minkä orin kanssa tamma oli. On ehdottoman tärkeää että tamma on yhdessä vain yhden oriin kanssal, jotta tiedetään mikä on syntyvän varsan isä. Aasitamman omistajan muistilista Hippoksen sivuilla Aasitamman omistajallekin on tehty muistilista. Varsan kasvattajan muistilista Tammanomistajan on huolehdittava varsansa rekisteröinnistä, jotta varsan tiedot tulevat oikein ja varsa saa passin. Lomakkeissa on palautusosoite ja täyttöohjeet mukana ja epäselvissä tilanteissa kannattaa ottaa yhteyttä suoraan Hippokseen joka hoitaa kaikki aasien rekisteröintiin liittyvät asiat. |